• Yleisin syy ruuan takaisinvetoihin: allergiamerkinnät pielessä

    Yhtään suomalaista elintarviketta ei tarvinnut vetää myynnistä kasvinsuojeluainejäämien takia.
    Pähkinät aiheuttavat monille pahoja, jopa hengenvaarallisia allergisia oireita.
    Pähkinät aiheuttavat monille pahoja, jopa hengenvaarallisia allergisia oireita. Kuva: MT arkisto
    Uutiset
    22.1.201615:31
    Maija Ala-Siurua

    Viime vuonna elintarvikkeita vedettiin eniten myynnistä virheellisten allergeeneja koskevien pakkausmerkintöjen ja kasvinsuojeluainejäämien takia. Jäämien takia yhtään kotimaista tuotetta ei jouduttu poistamaan markkinoilta.

    Myynnistä vedettiin elintarvikkeita 111 kertaa, mikä on kahdeksan prosenttia edellisvuotta vähemmän.

    Takaisinvedoista vajaa kolmannes koski Suomessa valmistettuja elintarvikkeita, kertoo ylitarkastaja Mika Varjonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

    Yleisin syy poistaa tuote markkinoilta oli virheellinen pakkausmerkintä, josta ei ilmennyt tuotteen sisältävän jotain allergiaa aiheuttavaa ainesta, ilmenee Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kokoamista tiedoista.

    Allergeenivirheiden takia tuotteita poistettiin markkinoilta 30 kertaa. Joukossa oli seitsemän kotimaassa valmistettua tuotetta.

    Virheistä suurin osa tuli ilmi valmistajien omavalvonnassa. Evirassa arvellaan, että Oiva-järjestelmään kuuluvat tarkastukset ovat saaneet toimijat käymään tuotteiden reseptit entistä tarkemmin läpi.

    Toiseksi eniten myynnistä poistettiin tuotteita kasvinsuojeluainejäämien takia. Jäämien joukossa oli sekä EU:ssa sallittuja että kiellettyjä aineita.

    Salmonella oli viime vuonna 9 takaisinvedon syy. Bakteeri oli saastuttanut pääosin ulkomaisia tuotteita: sieniä, leväjauhetta, seesamitahnaa, siemensekoituksia, mausteita sekä muutama lihaerä.

    Jonkin verran myynnistä vedettiin tuotteita pois, koska niiden pakkausmerkinnät sisälsivät väärä tietoa tai ne oli pakattu vääriin pakkauksiin. Pakkaus- ja merkintävirheelliset elintarvikkeet olivat pääosin valmistettu Suomessa.

    Evira on järjestelmällisesti kerännyt tietoja takaisinvedoista vuodesta 2006.

    Artikkelin aiheet
    ruoan takaisinveto
    allergiamerkinnät
    elintarviketurvallisuus
    Evira
    pakkausmerkintä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria