• Pelti on kolissut kovan lumisateen ja liukkaiden teiden vuoksi – huonot sääolot jatkuvat viikonlopun yli

    Fintrafficin mukaan vakavilta onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty hankalasta ajokelistä huolimatta.
    Suomeen saapunut voimakas lumipyry on johtanut ajoittain hyvinkin heikkoon näkyvyyteen ja liukkaisiin teihin. Kuvituskuva.
    Suomeen saapunut voimakas lumipyry on johtanut ajoittain hyvinkin heikkoon näkyvyyteen ja liukkaisiin teihin. Kuvituskuva.  Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Uutiset|Sää
    13.12.202420:25
    STT

    Lumisade ja liukkaat tiet ovat aiheuttaneet useita peltikolhuja ja huonontaneet ajokeliä eri puolilla Suomea, kerrotaan Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta.

    Suomeen saapunut voimakas lumipyry on johtanut ajoittain hyvinkin heikkoon näkyvyyteen ja liukkaisiin teihin. Erityisen haastavaa ajokeli on ollut Pirkanmaalla ja Kaakkois-Suomessa.

    Fintrafficin mukaan sään aiheuttamilta vakavilta onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.

    ”Aika reilusti on kaiken näköisiä peltikolhuja ollut. Tällä hetkellä ei mitään sen vakavampaa ole tullut tietoon”, liikenneoperaattori Juho Anttonen Tampereen tieliikennekeskuksesta kertoi STT:lle seitsemän aikaan perjantai-iltana.

    Kokkolassa Kajaanintiellä sattui perjantaina alkuillasta liikenneonnettomuus, jossa osallisena olivat ambulanssi ja henkilöauto.

    Kokkolassa Kajaanintiellä sattui perjantaina alkuillasta liikenneonnettomuus, jossa osallisena olivat ambulanssi ja henkilöauto. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan kaikki osallisina olleet neljä ihmistä vietiin sairaalahoitoon.

    Ambulanssissa oli onnettomuushetkellä kolme ihmistä, joista yksi oli potilas, pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle.

    Onnettomuuspaikan ajo-olosuhteita pelastuslaitokselta kuvailtiin tavanomaisen talvisiksi. Liikenne oli paikalla poikki noin tunnin ajan.

    Ilmatieteen laitos kertoo ajokelin muuttuvan lauantaiaamusta alkaen paikoin erittäin huonoksi.

    Huonojen sääolojen ennustetaan jatkuvan viikonlopun yli. Ilmatieteen laitos kertoo ajokelin muuttuvan lauantaiaamusta alkaen paikoin erittäin huonoksi lumi- tai räntäsateen, pöllyävän lumen ja lumisten teiden vuoksi.

    Erittäin huonosta ajokelistä lauantaina varoitetaan Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

    Huonoa ajokeliä on luvassa myös Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Keski-Pohjanmaalla.

    ”Kuljettajien on syytä varautua vaikeisiin ajokeleihin”, varoitti Anttonen.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan lännestä maan lounaisosan yli kaakkoon liikkuva matalapaineen alue tuo viikonloppuna mukanaan runsaita lumisateita.

    Varsinkin Pohjanmaalta Kymenlaaksoon ulottuvalla alueella lunta voi Ilmatieteen laitoksen mukaan sataa lauantaina 15–25 senttiä.

    Artikkelin aiheet
    lumisade ja liikenne
    ajokeli
    Fintraffic
    Ilmatieteen laitos
    liikenneonnettomuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita