• Ruotsin hallitus esittää väliaikaista pandemialakia: Koronarajoitukset kaupoissa ja kuntosaleilla voivat tiukentua parin viikon sisällä

    Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto on kritisoinut lakiesitystä siitä, ettei siinä käsitellä korvausten myöntämistä aloille, joita rajoitukset koskisivat.
    Tukholmalainen Laila Hedin teki ostoksia hengityssuojain kasvoillaan maaliskuussa Coop Västbergassa Tukholmassa.
    Tukholmalainen Laila Hedin teki ostoksia hengityssuojain kasvoillaan maaliskuussa Coop Västbergassa Tukholmassa. Kuva: Janne Riikonen
    Uutiset
    28.12.202020:04
    STT

    Ruotsin hallitus esittää väliaikaista pandemialakia, joka antaisi sille valtuudet tiukentaa koronarajoituksia muun muassa kaupoissa, ostoskeskuksissa ja kuntosaleilla.

    Lain myötä esimerkiksi kauppojen tai ravintoloiden sulkeminen olisi hallituksen päätöksellä mahdollista. Nykytilanteessa voidaan rajoittaa vain alkoholitarjoilun kellonaikoja ja asiakkaiden lukumäärää.

    Myös ihmisten kokoontumista tietyille julkisille paikoille kuten toreille tai puistoihin olisi lain myötä mahdollista rajoittaa, jos niitä koskee selvä tungoksen riski.

    Lakiesitys on nyt lakineuvoston arvioitavana, ja se on määrä vahvistaa eduskunnassa ensi viikon lopulla. Hallitus haluaisi lain tulevan voimaan 10. tammikuuta, ja sen on suunniteltu olevan voimassa syyskuuhun asti.

    Hallitus valmistelee jo ensimmäistä asetusta, jolla uusia rajoituksia voitaisiin saattaa voimaan heti, kun laki on säädetty. Ensiksi rajoitukset halutaan kohdistaa paikkoihin, joissa hallitus katsoo tartuntariskin olevan suurin.

    "Ensimmäinen askel sisältää oikeudellisesti sitovia sääntöjä kaupoille, ostoskeskuksille, tavarataloille sekä kuntosaleille ja liikuntatiloille", sanoo elinkeinoministeri Ibrahim Baylan.

    Baylanin mukaan näiltä paikoilta aiotaan vaatia toimenpiteitä tungoksen vähentämiseksi.

    Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto on kritisoinut lakiesitystä siitä, ettei siinä käsitellä korvausten myöntämistä aloille, joita rajoitukset koskisivat.

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    pandemialaki
    koronarajoitukset
    valtion toimet
    elinkeinoelaman kritiikki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle