• Tutkimus: Lyijymyrkytys tappanut monta merikotkaa

    Eviran, Luonnontieteellisen keskusmuseon ja WWF Suomen tutkimusprojekti vahvistaa, että lounaissaariston merikotkien yleisin kuolinsyy on lyijymyrkytys. Se oli syynä lähes joka kolmannen linnun kuolemaan 11 vuoden aikana.
    Kuva: MT arkisto
    Uutiset
    14.10.201415:30
    MT toimitus

    Merikotkat voivat saada kuolettavan lyijyannoksen niellessään riistan lihaan jääneitä lyijyammusten siruja tai lyijyhauleja.

    "Lyijymyrkytys oli tutkittujen merikotkien tärkein yksittäinen kuolinsyy. Suurin osa siihen kuolleista merikotkista löydettiin Ahvenanmaalta tai Lounais-Suomesta", sanoo erikoistutkija Marja Isomursu Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

    Evira, Luonnontieteellinen keskusmuseo ja WWF Suomi tutkivat kuolleita lintuja, jotka oli löydetty vuosina 2003–2013 eri puolilta Suomea. Tutkituista 90 merikotkasta 27 oli kuollut lyijymyrkytykseen.

    Lisäksi merikotkia kuolee esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa, reviiritaisteluissa ja niiden törmätessä sähkölinjaan tai tuulivoimalaan.

    Kuolettavan annoksen lyijyä kotkat nielevät riistan lihan mukana. Lihaan jää lyijyammusten siruja tai lyijyhauleja, jotka eivät alun perin tappaneet kohdettaan, Eviran tiedotteessa kuvataan.

    Myrkytyksen saaneella merikotkalla on vaikeita yleisoireita, kuten halvaantumista ja hengitysvaikeuksia. Lentokyvytön lintu voi kuolla hitaasti nääntymällä, mutta myös nopea kuolema esimerkiksi maksa- ja sappitietulehduksen seurauksena on mahdollinen.

    Lyijy on elimistölle vieras aine, joka voi pieninäkin pitoisuuksina haitata elintoimintoja. Riistalihan mukana saatu lyijy on haitallista myös ihmisille, erityisesti lapsille.

    Lyijyhaulien käyttöä rajoitettu mantereella

    Manner-Suomessa ei ole saanut käyttää lyijyammuksia vesilintujen metsästyksessä vuoden 1996 jälkeen. Sen sijaan Ahvenanmaalla lyijyammuksia saa yhä käyttää kaikessa metsästyksessä.

    Ruotsi, Norja ja Tanska ovat kieltäneet lyijyhaulien käytön kokonaan. Lyijyhauleille on olemassa vaihtoehtoja, joiden on todettu toimivan myös käytännössä.

    "WWF Suomen merikotkatyöryhmän mielestä lyijyammuksista luopuminen suojelisi sekä merikotkien että ihmisten terveyttä. Niistä tulisi luopua kokonaan koko maassa Ahvenanmaa mukaan lukien", toteaa työryhmän emerituspuheenjohtaja, dosentti Torsten Stjernberg .

    Alustavat tulokset julkaistiin Euroopan villieläintautiyhdistyksen (EWDA) tieteellisessä kongressissa elokuun lopulla Edinburghissa. Tutkimusta jatketaan laajennettuna.

    Artikkelin aiheet
    merikotka
    lyijymyrkytys
    riistametsästys
    ympäristönsuojelu
    Ahvenanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle