• Lihatiedotukselle844 000 euroa EU-rahaa

    Uutiset
    13.11.201315:00
    MT toimitus

    Liha-alan edistämisjärjestö Lihatiedotus ry on saanut EU:lta yhteensä 844 000 euroa tukea kolmivuotiseen lihan menekin-edistämishankkeeseen. Kotimainen rahoitus mukaan lukien hankeen budjetti on vajaat 1,7 miljoonaa euroa.

    Kaikkiaan EU-komissio jakoi viime viikolla 35 miljoonaa euroa ruuan menekinedistämiseen. Sen päälle tulee jäsenmaiden itsensä kustantama puolikas kustannuksista.

    Suurimmat potit menivät Ranskaan ja Kreikkaan. Yhteensä 15 EU-maata sai tukea menekinedistämiseen joko omassa maassaan, muissa EU-maissa tai unionin ulkopuolisilla markkinoilla.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lihatiedotus
    EU-tuki
    liha-ala
    menekinedistaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle