• Biojalostamoille suunnittelukilpailu

    Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää kansainvälisen suunnittelukilpailun, jolla nopeutetaan biojalostamoiden kaupallistumista ja uusien biojalostamoiden syntyä Suomeen.
    Kuva: Sami Karppinen
    Uutiset
    4.6.201417:15
    MT toimitus

    ”Kilpailu edustaa julkisen vallan uutta tapaa kiihdyttää investointeja. Odotamme tämän vauhdittavan biojalostamoinvestointien syntyä Suomeen lähivuosien aikana”, totesi kilpailun avannut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.)

    ”Biojalostamoilla on keskeinen rooli biotalouden uuden liiketoiminnan luomisessa.

    Jalostamon tulee olla kaupallinen uutta teknologiaa sisältävä laitos, jota ei ole vielä kaupallisessa käytössä.

    Lisäksi jalostamo voi olla myös demonstraatiolaitos, jonka teknologialla tai tuotteella on mahdollisuus merkittävään liiketoimintaan.

    Kilpailun voittaja julkistetaan helmikuussa 2015. Pääpalkinto on 100 000 euroa.

    Työ- ja elinkeinoministeriö kokoaa lisäksi julkisia tahoja edustavan rahoittajaryhmän. Se auttaa kolmen parhaan ehdotuksen investointien rahoituksen hankinnassa. Yksityisellä pääomalla tulee kuitenkin olla pääosa rahoituksesta.

    Kilpailu on avoinna ehdotuksille 4.12.2014 saakka.

    Artikkelin aiheet
    biojalostamo
    suunnittelukilpailu
    biotalous
    investointi
    Jan Vapaavuori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle