• Kysely: Sota Lähi-idässä vaikuttaa moniin Suomen vientiyrityksistä

    Suomalaisyritykset kertovat, että tilanne vaikuttaa erityisesti toimitusaikoihin, kuljetusreitteihin ja logistiikkakustannuksiin.
    Kauppa-aluksia kuvattiin keskiviikkona Dubain edustalla.
    Kauppa-aluksia kuvattiin keskiviikkona Dubain edustalla. 
    Uutiset|Talous
    12.3.202610:45
    STT

    Monet suomalaisista vientiyrityksistä arvioivat Persianlahden tilanteella olevan vaikutusta liiketoimintaansa, kertoo kauppakamarien kysely.

    Kyselyn vastaajista yli puolet arvioi tilanteen vaikuttavan liiketoimintaansa. Erityisesti sen arvioidaan vaikuttavan toimitusaikoihin, kuljetusreitteihin ja logistiikkakustannuksiin.

    Yritykset eivät kuitenkaan usko häiriön olevan pitkäaikainen. Alle viidennes vastanneista vientiyrityksistä on valmistautunut pidempään häiriöön, kun taas yli puolet uskoo sen olevan lyhytaikainen.

    Kauppakamarien vientikysely tehtiin 5.–10. maaliskuuta sähköpostitse. Kyselyyn vastasi 116 vientiyritystä ympäri Suomen.

    Lähes yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta vientiyrityksestä katsoo, että kansainvälinen toimintaympäristö vaikuttaa näkymiin kielteisesti tai erittäin kielteisesti.

    ”Vaikka Persianlahden tilanteen aiheuttama häiriö jäisikin lyhyeksi, on epävarmuus kansainvälisessä toimintaympäristössä kuitenkin kasvanut kaikkinensa merkittävästi. Se lisää yritysten riskejä ja vaikeuttaa pitkäjänteistä suunnittelua”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo tiedotteessa.

    Vastanneista yrityksistä lähes kolmannes pitää Yhdysvaltojen merkitystä omalle toimialalleen kasvavana. Luotettavana kauppakumppanina Yhdysvaltoja pitää alle puolet vastaajista. Kolmannes suhtautuu Yhdysvaltoihin epäilevästi.

    ”Yhdysvaltojen merkitystä koskevat arviot ovat muuttuneet vain hieman edelliseen kyselyyn verrattuna. Sen sijaan maan luotettavuus kauppakumppanina jakaa selvästi mielipiteitä, mikä todennäköisesti johtuu Yhdysvaltojen muuttuneesta ulkopolitiikasta ja poukkoilevasta tullipolitiikasta”, Pohjanheimo sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Suomen vientiyritykset
    Lähi-itä
    Kauppakamari
    kysely
    Persianlahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria