• Viikko alkaa syksyisenä – sadealueita liikkuu Suomen yli ja joka kunnassa sataa

    Alkuviikolla Suomen yli liikkuu kaksikin matalapainetta, ja loppuviikolla tahti kiihtyy. Pilvisyys on runsasta ja sadealueita liikkuu Suomen yli niin tiuhaan, että joka päivä sataa. Tuulikin voi olla kovaa ja myös ukkosta esiintyä.
    Tällä viikolla saadaan vettä, ja moin paikoin myös ukkostaa ja tulee kovaa.
    Tällä viikolla saadaan vettä, ja moin paikoin myös ukkostaa ja tulee kovaa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    15.9.202507:24
    Petri Hoppula ja Laura Tuomola

    Länsi-Suomi on aamulla sateen alla, idässäkin kastutaan paikoin. Lappi on aluksi poutainen, mutta paikoin sumuinen.

    Sateet liittyvät matalapaineeseen, jonka keskus on Selkämerellä. Keskus liikkuu illaksi Ruotsin Lappiin ja siihen liittyvät rintamasateet kiertyvät vuorokaudenvaihteeseen mennessä koko Suomen yli.

    Matalapaine syvenee eli ilmanpaine-ero kasvaa päivän aikana. Tästä johtuen etelän ja kaakon välinen tuuli voimistuu maan etelä- ja keskiosassa puuskissa jopa kovaksi. Päivälämpötila vaihtelee kolmisen astetta 15 asteen molemmin puolin.

    Tiistain vastaisena yönä Lappi on vielä aikaisemman sadealueen alla, kun Lounais-Suomeen saapuu jo seuraava sadealue, joka liikkuu tiistain aikana maamme yli Lappiin.

    Tähänkin sadealueeseen liittyy yhtenäisempi rintamasadealue, mutta rintaman jälkipuolella näyttäisi Lounas-Suomen alueelle syntyvän päivällä ukkoskuuroja. Kuurot voivat olla voimakkaita ja aiheuttaa kovia puuskatuulia.

    Keskiviikkona sama toistuu. Edelliset sateet ovat vielä maan pohjoisosan päällä keskiviikkoyöllä, kun lounaaseen saapuu yöllä uusi säärintama sateineen. Pieni ukkosenkin mahdollisuus on keskiviikkonakin maan keskiosassa. Välissä maan keskivaiheilla on yöllä tilapäisesti poutaisempi alue.

    Keskiviikon ja torstain aikana matalapaineen keskus liikkuu Suomen yli lounaasta koilliseen. Sateita tulee jälleen koko maan alueella. Maanantaiaamusta torstaiaamuun kestävän 3 vuorokauden aikana ennusteen mukaan vettä sataa maan itäosassa 3–30 mm, muualla maassa 7–50 mm.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    sade
    matalapaine
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita