• Yle: Kaivoshanke räjäytti vuokrat pilviin Kaustisella − neliöhinnat voivat olla jo paikoin kovempia kuin Helsingin arvoalueella

    Kaivosyhtiö Keliber alkoi viime vuonna rakentaa rikastamoa Kaustisen ja Kruunupyyn rajalle.
    Kaivoshanke nosti asuntojen kysynnän ja vuokrat pilviin Kaustisella. Kuvituskuva.
    Kaivoshanke nosti asuntojen kysynnän ja vuokrat pilviin Kaustisella. Kuvituskuva.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Talous
    12.2.202514:00
    Matti Tuominen

    Keski-Pohjanmaalla sijaitsevassa Kaustisen kunnassa viime vuonna alkanut kaivoshanke on nostanut rajusti kunnan vuokria ja lisännyt vuokra-asuntojen kysyntää. Neliöhinnat ovat pahimmillaan jo korkeampia kuin Helsingin arvoalueella. Asiasta kertoo Yle.

    Kaivosyhtiö Keliber alkoi viime vuonna rakentaa rikastamoa Kaustisen ja Kruunupyyn rajalle. Keliberin toimitusjohtaja Hannu Hautala kertoo Ylelle, että rakennushankkeen myötä reilun 4000 asukkaan kuntaan tuli lähes 400 työntekijää.

    Vuokrat ovat todellakin kovia. Ylen jutussa nostetaan esimerkiksi 1970-luvulla rakennettu omakotitalo, jonka vuokra saattaa olla jopa 32 euroa neliöltä. Jotain osviittaa kovasta vuokratasosta antaa se, että Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kolmioiden tai sitä suurempien vuokra-asuntojen keskihinta neliötä kohden oli esimerkiksi Helsingin arvoalueella Eirassa 26 euroa. Tampereen keskustassa neliövuokra oli 16 euroa ja Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksessa Kokkolassa 10,4 euroa.

    Yle: Maksaisitko kuvan asunnosta 2 300 euroa kuukaudessa? Kaustisen vuokrat nousivat pilviin, tässä syy

    Lisää aiheesta
    • Keliber on suomalainen kaivos- ja akkukemikaaliyhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa akkulaatuista litiumhydroksidia omasta malmista vuonna 2024. Kuvituskuva.

      Talous | Keski-Pohjanmaan litiumhanke yhä vahvemmin eteläafrikkalaisen kaivosjätin omistuksessa

    • Keliberin tavoitteena on aloittaa akkulaatuisen litiumhydroksidin tuotanto omasta malmista ensimmäisenä eurooppalaisena yhtiönä vuonna 2024.

      Keliberin litiumhanke Keski-Pohjanmaalla etenee: Sweco kumppaniksi suunnitteluun ja toteutukseen

    • Keski-Pohjanmaan litiumesiintymät on arvioitu merkittävimmiksi Euroopassa. Keliber jatkaa kairauksia alueella.

      Keliberin litiumhankkeen rahoitusjärjestely etenee: eteläafrikkalainen kaivosjätti Sibanye-Stillwater merkitsi osakkeita 15 miljoonalla eurolla

    Artikkelin aiheet
    kaivoshanke
    Keliber
    Kaustinen
    vuokramarkkinat
    Keski-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle