• Espanjalle myönnetty lainasynnytti kiistan

    Uutiset
    23.7.201216:00
    MT toimitus

    Euromaiden valtiovarainministerit hyväksyivät Espanjan lainapaketin puhelinkokouksessa perjantaina. Aiemmin samana päivänä eduskunta äänesti lainaohjelmasta ja antoi hallitukselle luottamuksensa äänin 109–73.

    Äänestyksen jälkeen nousi kiista, kun selvisi, että lainanantajamailla ei ole etuoikeutetun velkojan asemaa, josta alun perin oli puhuttu.

    Eduskunta hyväksyi kesäkuun 28. päivä sopimuksen ensi vuonna käyttöön otettavasta Euroopan vakautusmekanismista EVM:stä, jonka kautta laina annetaan. Hallituksen esitykseen oli kirjattu, että EVM:llä on lainojen perinnässä etuoikeusasema yksityisiin sijoittajiin nähden.

    Espanjan laina maksetaan kuitenkin Euroopan väliaikaisen vakautusmekanismin ERVV:n kautta ja siirretään myöhemmin EVM:lle. ERVV:llä ei ole ensijaisuutta, eivätkä lainan ehdot muutu siirrossa. Siten EVM:kään ei saa ensisijaisuutta.

    Valtiovarainministeriöstä tiedotetaan, että asiasta on sovittu jo 29. kesäkuuta pidetyssä huippukokouksessa. Kokouksen tuloksista on silloin annettu eduskunnalle kirjallinen selvitys.

    Koska etuoikeusasemaa ei ole, valtiovarainministeriö aikoo turvata Suomen lainan vakuuksilla.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    espanjan laina
    Euroopan vakautusmekanismi
    sijoittajat
    eduskunta
    talouskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle