• PÄIVÄN KYSYMYS Nukkuukokarhu nytkoiranunta?

    Uutiset
    10.1.201415:00
    Aimo Vainio

    Talvi ei näytä jaksavan tulla koko voimallaan vieläkään koko Suomeen, mutta karhujen talviunen pitäisi olla sikeimmillään.

    Pystyykö karhu nukkumaan lämpimästä talvesta huolimatta kunnon unet, vai joutuuko se tyytymään katkonaiseen koiranuneen, Riista- ja kalatalouden tutkija Samuli Heikkinen?

    Jos pirttiin tulee vettä, kyllähän se herättää yhden jos toisenkin. Havaintoja hereillä olevista karhuista ei meille ole tullut, mutta RKTL:n havaintopalvelussa Tassussa on 14 merkintää joulun alla. Se on odotettua enemmän. Varsinkaan nuoret karhut eivät ole kokeneita tekemään pesää, joten kattona saattaa olla vain oksia ja pesä kastuu helposti. Kokeneemmat kaivavat rinteeseen tai muurahaispesään niin, että pesässä on kunnon katto.

    Osaako karhu mennä talviunille, vaikka sää ei ole talvinen.

    Kaikki pantakarhut menivät normaalisti talviunille lokakuun aikana. Niiden liikkeistä ei ole tietoa, sillä pannat on pattereiden säästämiseksi sammutettu. Jos nyt karhu on pystyssä, se menee vielä nukkumaan. Yhdeksästä pantakarhusta kolme siirtyi Venäjän puolelle. Se on tavallista, siellä on rauhallisempaa.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    karhu
    talviuni
    luonto
    RKTL
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle