• Varastetun Jarska-poron omistaja suree: "Miten selitän tyttärelleni, miksi tänä talvena emme voi syöttää Jarskaa, niin kuin viime talvena?"

    Poromies huomauttaa, ettei hänelle itselleen tulisi mieleenkään varastaa esimerkiksi hevosta tai koiraa, joka on omistajalleen tärkeä
    Erityisen harmissaan Joonas Törmänen on hänen pienen tyttärensä puolesta.
    Erityisen harmissaan Joonas Törmänen on hänen pienen tyttärensä puolesta. Kuva: Joonas Törmänen
    Uutiset
    24.1.201914:30
    Matti Tuominen

    MT kertoi tiistaina, että Lapin poliisilaitos pyytää vihjeitä hieman erikoisempaan varkauteen liittyen. Tuon varkauden kohteeksi joutui matkailuporoksi koulutettu poro.

    Matkailuporoksi koulutettu kesy poro anastettiin ja kuljetettiin autolla pois jo viime vuoden marraskuun lopulla 26.–27.11. välisenä aikana Ylitornion Aittamaasta

    Varastetun Jarska-poron omistaja Joonas Törmänen on julkaissut asiaan liittyvän Facebook-päivityksen. Päivityksessään Törmänen kertoo, että Jarska on todennäköisesti tapettu.

    "Minun oikeustaju ei ymmärrä sitten millään, miten joku voi varastaa toisen omaisuutta, eläimen vieläpä", hän kirjoittaa.

    Törmänen huomauttaa, ettei hänelle itselleen tulisi mieleenkään varastaa esimerkiksi hevosta tai koiraa, joka on omistajalleen tärkeä

    Erityisen harmissaan Törmänen on hänen pienen tyttärensä puolesta. Poro nimittäin sattui olemaan pienelle lapselle mieleenpainuva, koska se oli verrattain kesy.

    "Miten selitän 2-vuotiaalle tyttärelleni, miksi tänä talvena emme voi kädestä syöttää Jarskaa, niin kuin viime talvena?", Törmänen kirjoittaa.

    Poromies toteaa, että poron opettaminen matkailuporoksi kestää monen talven ajan.

    "Kun nimeät poron, kesytät ja opetat sitä viikkojen ja talvien ajan, siitä tulee väkisinkin erityinen", hän lisää.

    Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot tapahtumasta sähköpostitse osoitteeseen meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai arkisin puhelimitse numeroon 029 546 6156.

    Lue lisää:

    Erikoinen varkaus Ylitorniolla: Joku vei matkailuporon

    Artikkelin aiheet
    poro
    eläinvarkaus
    Ylitornio
    Lappi
    Joonas Törmänen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle