• Eerikkilän urheiluopistossanautitaan paikallisia antimia

    Uutiset
    3.4.201316:00
    MT toimitus

    TAMMELA (MT)

    ”Lähiruokatukku sopii mainiosti. Sellaista on kaivattu tällä seudulla”, toteaa ravintoloitsija Veli-Matti Koski. Hän ja puoliso Tiina Koski tulivat yrittäjiksi Eerikkilän urheiluopistoon neljä vuotta sitten, kun opistoon haettiin ketjuravintolan tilalle paikallista, lähiruokaa suosivaa yrittäjää.

    Vaikka lähiruoka on ollut Koskille sydämen asia, se on teettänyt paljon työtä. Yhteydenpito ja tilausten järjestely yli kymmenen tuottajan kanssa syö aikaa.

    Koski toivoo työmäärän helpottavan jatkossa, kun lähiruokatukun kautta saa valtaosan tarpeista yhdellä tilauksella.

    Hän uskoo, että tuottajatkin näkevät tukkuportaan arvon.

    ”Se lisää markkinoita ja helpottaa logistiikkaa ja markkinointia.”

    Koskien konseptin toimivuutta epäiltiin aluksi.

    ”Tuottajia piti vakuutella, että meille kannattaa tuoda. Määrät ovat isot ja kasvavat.”

    Sittemmin palaute on ollut myönteistä, myös asiakkailta saatu.

    ”Joukkueet sanovat, että kyllä sen maistaa, että on itse tehtyä ruokaa ja tuoreista aineksista.”

    Eerikkilässä tarjotaan aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Tarjoilutiskiä komistaa lista eri lähiraaka-aineiden alkuperästä.

    Opistossa käy erityisen paljon jalkapalloilijoita, joten vieraiden nälkä voi olla melkoinen. Keskimäärin joka ruokailuun osallistuu 200 henkeä, mutta määrä vaihtelee kovasti opiston tapahtuma-aikataulun mukaan.

    HENRIK SCHÄFER

    Ravintoloitsija ja kokki Veli-Matti Koski pilkkoo forssalaisia porkkanoita Eerikkilän urheiluopiston keittiössä. Syömässä käy keskimäärin 200 henkeä joka aterialla.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Eerikkilän urheiluopisto
    lähiruoka
    ravintola
    Tammela
    yrittäjyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria