• Uudenmaan rajan aukaiseminen saattaa näkyä viikonlopun liikenteessä

    Torstai-iltaan mennessä Uudenmaan rajan avaaminen ei ollut aiheuttanut ruuhkia tai ryntäyksiä.
    Aamun liikenne 16. huhtikuuta 2020 oli hiljaista Ykköstiellä Lohjalla paikalla, jossa poikkeustilan aikana sijaitsi poliisin tarkastuspiste. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Aamun liikenne 16. huhtikuuta 2020 oli hiljaista Ykköstiellä Lohjalla paikalla, jossa poikkeustilan aikana sijaitsi poliisin tarkastuspiste. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    17.4.202009:22
    STT

    Uudenmaan rajan avaaminen saattaa viikonlopun koittaessa näkyä liikenteen vilkastumisena. Raja aukaistiin keskiviikkona vajaan kolmen viikon liikkumisrajoitusten jälkeen.

    Torstai-iltaan mennessä Uudenmaan rajan avaaminen ei ollut aiheuttanut ruuhkia tai ryntäyksiä. Liikennemäärien arvioitiin olleen Uudellamaalla ja sen ympäristössä melko lailla samoissa mitoissa kuin rajan kiinni ollessa.

    Suomen liikennemäärät ovat olleet jo useamman viikon ajan noin kolmanneksen pienempiä normaalitilanteeseen verrattuna.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) muistutti keskiviikkona, ettei edelleenkään ole oikea aika lähteä mökille, vaikka Uudenmaan raja onkin auki.

    Lue myös:

    Uudenmaan avaaminen herättää maakunnissa huolta – "Terveydenhuolto on ensimmäisenä tulilla"

    Videot: Hallitus lopetti Uudenmaan eristyksen – tältä rajalla näytti ennen ja jälkeen

    Artikkelin aiheet
    uudenmaan rajan avaaminen
    liikkumisrajoitukset
    liikenne
    Uusimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria