• Maitotila varautuu pakkaseen sähköpuhaltimilla

    Myös rehua kuluu enemmän, kertoo Ranta-Seppälän tilan emäntä Minna Kotila Toholammilta.
    Uutiset
    6.1.201612:56
    Eija Mansikkamäki

    Pakkanen on lähipäivinä kireää koko maassa. Kylmyys käy putkien päälle ja voi hankaloittaa muutakin elämää.

    MT soitti keskipohjalaiselle maitotilalle ja kysyi, kuinka siellä pärjätään.

    "Meillä on navetan laajennus juuri valmistunut, mutta eläimistä on vielä vajausta. Olemme varautuneet siksi lämpöpuhaltimilla", Toholammilla toimivan Ranta-Seppälän tilan emäntä Minna Kotila kertoo.

    Maitokarjaa on vanhastaan reilut sata, mutta lisää mahtuisi 20–30. Uudet paikat täytetään aluksi hiehoilla, mutta näihin pakkasiin ne eivät ehdi. Normaalisti eläimet tuottavat riittävästi lämpöä pihaton tarpeisiin. Verhoseinäpihatto on eristetty, mutta ei lämmitetty.

    Pakkasta oli loppiaispäivän aamupäivällä 26 astetta, mutta se oli kiristymään päin.

    "Pakkanen näkyy eläimissä siten, että rehua kuluu kylmällä enemmän."

    Eniten tilalla huolettaa lypsyaseman lämmitys, ja sitä varten on nyt varattu sähköpuhaltimia.

    Asuinrakennuksen putkistoja ei ole ainakaan vielä suojattu, vaikka suojaavaa luntakin on niukanlaisesti.

    Vieressä virtaa Lestijoki, ja vedenpinta on korkealla. Maatila sijaitsee leveämmällä kohdalla, ja jos vesi nousee, se nousee vanhaan malliin pellolle.

    "Syksyn sateet nostavat pintaa normaalistikin, eikä erityisiä suojauksia ei ole mietitty", Minna Kotila sanoo.

    Artikkelin aiheet
    maitotila
    pakkanen
    sähköpuhallin
    Toholampi
    eläinhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria