• Yle: Lapin talous kasvaa nopeimmin Suomessa – "Pitäisi ymmärtää nyt Helsingissä"

    Työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotietojen perusteella voimakkaimpia kasvajia taloudessa ovat Lappi, Kainuu, Keski-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi.
    Lapissa matkailun tulevaisuus näyttää hyvältä, myös teollisuudella ja muilla toimialoilla on samanlaiset näkymät. Kuvituskuva joulupukin pajakylästä Rovaniemeltä.
    Lapissa matkailun tulevaisuus näyttää hyvältä, myös teollisuudella ja muilla toimialoilla on samanlaiset näkymät. Kuvituskuva joulupukin pajakylästä Rovaniemeltä. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    11.9.201718:20
    Sari Penttinen

    Lapin talouden kasvuvauhti on omaa luokkaansa. Hyvän kehityssuunnan jatkumiseksi ja kasvun turvaamiseksi vaaditaan nyt valtion erityistoimenpiteitä. "Nyt olisi valtiojohdon herättävä, ennen kuin on liian myöhäistä", sanoo maakuntajohtaja Mika Riipi Ylen uutisessa.

    Työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotietojen perusteella voimakkaimpia kasvajia taloudessa ovat Lappi, Kainuu, Keski-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi. Näissä maakunnissa yritysten liikevaihdon kasvu on ollut keskimäärin 13–17 prosenttia.

    Lappi on tämän porukan kärjessä kasvun ollessa lähes 17 prosenttia. Ministeriön katsauksen mukaan myös matkailussa on vahvoja odotuksia ja varsinkin Lapin matkailu näyttää kasvavan reipasta vauhtia.

    Matkailun rajoja me emme vielä edes tiedä, vaan nähdään kasvua koko ajan ja sen tulevaisuus näyttää hyvältä. Myös teollisuudella ja kaikilla muillakin toimialoilla on samanlaiset näkymät, Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki kertoo.

    "Meidän kasvumme tarjoaa mahdollisuuksia myös etelän yrityksille ja se koituu koko Suomen hyväksi. Se pitäisi nyt ymmärtää Helsingissä ja antaa koko Suomen hyötyä siitä", Rautajoki vaatii.

    Ylen uutinen Lapin talouden kasvusta.

    Artikkelin aiheet
    Lapin talous
    talouskasvu
    Työ- ja elinkeinoministeriö
    Lapin matkailu
    aluekehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle