• Maanomistajille maksetaan lunastuksista mitättömän vähän verrattuna kuntien maanhankintakauppojen arvoon – MTK toivoo lunastuslain uudistuksen nostavan korvauksia

    Maanomistajille maksetaan vuosittain lunastuskorvauksia yhteensä noin 2–10 miljoonaa euroa.
    Marraskuussa maaoikeus päätti, että Vantaa saa pakkolunastaa Saraksen tilan 43,4 hehtaaria runsaalla kolmella miljoonalla eurolla.
    Marraskuussa maaoikeus päätti, että Vantaa saa pakkolunastaa Saraksen tilan 43,4 hehtaaria runsaalla kolmella miljoonalla eurolla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.1.202113:00
    Katja Lamminen

    Oikeusministeriön asettaman lunastuslakityöryhmän selvitysten mukaan lunastuskorvauksia maksetaan maanomistajille vuosittain noin 2–10 miljoonaa euroa.

    Lakimies Leena Kristeri MTK:sta pitää summaa verrattain pienenä.

    "Kunnat tekevät saman mietinnön mukaan vuositasolla noin 500–800 maanhankintakauppaa, joiden euromääräiset arvot liikkuvat kokonaisuudessaan 30–80 miljoonassa eurossa."

    Kristeri toivoo, että vuodelle 2021 kaavaillulla lunastuslain uudistuksella korvauksiin saadaan tasokorotus.

    "Kohoava korvaustaso lähentäisi nykyisten maankäyttösopimusten ja lunastusten välistä suurta taloudellista eroa siten, että lainsäädäntö ei suoranaisesti kannustaisi kuntia pakkolunastuksiin, vaan eri maanhankintakeinojen käyttäminen johtaisi jokseenkin samaan lopputulokseen myös maanomistajan kannalta."

    Kristeri pohtii myös, kenelle maan arvonnousu kuuluu:

    "Jos raakamaan arvonnousu kuuluu kunnalle, niin miksi arvon alenema ei kuulu kunnalle, vaan maanomistajalle, kuten arvonsa menettäneiden maaseudun kiinteistöjen tapauksessa."

    Lue myös:

    Saraksen tilan pakkolunastus oli pettymys MTK:lle – järjestön mielestä kunnat tienaavat polkemalla maanomistajien oikeuksia

    Artikkelin aiheet
    maanomistus
    lunastuskorvaukset
    lunastuslaki
    MTK
    maapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle