
Ulkoministeriön tuoreen arvion mukaan ulkomailla on yhteensä noin 1 500 suomalaista, jotka haluaisivat palata kotimaahan. Ylen mukaan moni jumissa olevista suomalaisista on liikkeellä autolla.
Ongelma on, että hallituksen suositus pysäytti laivojen henkilöliikenteen ja katkaisi paluureitin. Lippuja laivoihin ei myydä edes Suomen kansalaisille.
Esimerkiksi Virosta tai Saksasta pääsee tällä hetkellä Suomeen vain lentämällä. Ruotsista voi sentään koukata Tornion kautta.
Tallink-konsernin mukaan Viroon autoineen jääneet suomalaiset ovat ryhtyneet matkustamaan kotimaahan lähettämällä autonsa laivassa rahtina ja lentämällä itse perässä.
Laivamatkustajaliikenne Suomeen on näillä näkymin pysähdyksissä ainakin toukokuun 13. päivään asti.