• Poliisin haaviin merkittävä määrä päihtyneitä kuskeja Itä-Uudellamaalla – yksi kaahasi pakoon

    Tehtävissä näkyivät päihtyneiden ja kiireisten kuljettajien lisäksi myös itsetuhoiset henkilöt.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Miska Puumala
    Uutiset|Rikokset
    7.10.202516:45
    Jukka Koivula

    Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella jäi kiinni 25 alkoholin tai muun huumaavan aineen alaisena ajanutta kuljettajaa.

    Tehtävissä näkyivät päihtyneiden ja kiireisten kuljettajien lisäksi myös itsetuhoiset henkilöt. Tehtävistä kolmannes painottui viikonlopulle, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

    ”Tehtävistä mainittakoon perjantaina yövuorossa liikennepoliisisektorin partioille kiinnijääneet viisi kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näistä kaksi oli lisäksi päihteiden vaikutuksen alaisena”, komisario Katri Lehti kertoo.

    Lauantaina jäi kiinni seitsemän kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuudesta. Kuljettajien joukossa oli yksi jo valmiiksi kortiton sekä yksi kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen.

    ”Sunnuntaina sama meno jatkui. Liikenteestä jäi niin ikään kiinni viisi kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Joukkoon mahtui yksi jo valmiiksi kortiton kuljettaja”, Lehti jatkaa.

    Viikonloppuna yksi päihtynyt kuljettaja päätti, rikottuaan ensin pankkiautomaatin Järvenpäässä, lähteä kaahaamaan poliisi karkuun.

    ”Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Helsingintielle, missä ilmoituksen mukaan mies oli hajottamassa Otto-automaattia. Kyseinen mies ehti poistua kohteesta, mutta ajoi poliisin partiota vastaan Helsingintien ja Pohjoisväylän risteyksessä”, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Anssi Murto kertoo.

    Partion nähdessään epäilty kiihdytti vauhtiaan ja lähti ajamaan poliisia pakoon.

    Partio mittasi pakenevalle autolle nopeudeksi 120 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella. Kuljettaja ei pystynyt jatkamaan pakoaan pitkään, koska tiellä oli runsaasti liikennettä, joka tukki molemmat kaistat. Ajoneuvo pysähtyi lähistöllä sijaitsevalle linja-autopysäkille.

    ”Pysäkillä kuljettaja nousi itse ajoneuvosta ja jäi seisomaan ajoneuvon takaoven kohdalle poliisin käskyttäessä näyttämään kädet. Kuljettaja totteli, mutta hetken päästä epäilty löi vielä omalla kyynärpäällään vasemman takaoven ikkunan rikki, Murto jatkaa.

    Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, vahingonteosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

    Lisää aiheesta
    • Traktorin perässä ollut lietevaunu kaatui ojaan lauantai-iltana. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lietevaunu kaatui ojaan Huittisissa – kuljettaja puhalsi 2,6 promillea

    • Kainuussa on tällä hetkellä poliisitutkinnassa huomattava määrä omaisuusrikoksia.

      Rikokset | Poliisi tutkii Kainuun alueella useita omaisuusrikoksia ‒ pyytää uhreja tekemään sähköisen rikosilmoituksen

    Artikkelin aiheet
    poliisi
    rattijuopumus
    liikenneturvallisuus
    Itä-Uusimaa
    liikennerikos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle