• Venäjä-pakotteet innostavat syömään kotimaista

    Uutiset
    3.9.201416:00
    Maija Ala-Siurua

    Joka kuudes suomalainen ostaa aina tai useimmiten kotimaisia elintarvikkeita, mikäli saatavilla on sekä kotimaisia että ulkomaalaisia vaihtoehtoja, selviää Suomalaisen Työn liiton elokuun lopussa tekemästä kyselytutkimuksesta.

    Vastaajaryhmittäin tarkasteltuna naiset ostavat useammin kotimaisen tuotteen kuin miehet.

    Kotimaisen suosiminen lisääntyy iän myötä.

    Etelä-Suomessa kotimaisten tuotteiden kiinnostus oli vähäisintä.

    Elintarvikkeiden lisäksi myös muiden tuotteiden kysyntä on kasvanut. Vajaa viidennes suomalaisista on lisännyt kotimaisten tuotteiden ostamista Venäjän tilanteen takia.

    Liiton mukaan tulos on mielenkiintoinen, koska kotimaisten tuotteiden suosio on ennestäänkin suurta.

    ”Kotimaisten tuotteiden suosio on kasvanut jo muutaman vuoden ajan. Venäjän kauppapakotteet vahvistavat suosiota entisestään”, kertoo Suomalaisen Työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

    Hänen mielestään kotimaisuuden suosiminen on syynä kuluttajien intoon ostaa pakotejuustoja ja muita Venäjän markkinoille valmistettuja maitotuotteita.

    Kriisi voi lisätä myös pienten ja paikallisten suomalaistuotteiden kysyntää.

    Lausalan mukaan vielä ei voi arvioida millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia tilanteella suomalaisten kulutustottumuksiin on.

    Tutkimustiedot perustuvat Innolink Researchin kyselytutkimukseen, johon vastasi 1006 15–70-vuotiasta suomalaista.

    Tutkimus on osa Suomalaisen Työn Liiton, suomalaisen yritysjoukon ja K–Kauppojen yhteistä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa, jonka tavoitteena on muistuttaa arjen ostopäätösten vaikutuksesta Suomen työllisyyteen.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Venäjä-pakotteet
    kotimaiset tuotteet
    kuluttajakäyttäytyminen
    Suomalaisen Työn Liitto
    Sinivalkoinen jalanjälki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria