• Analyysi ilmaston lämpenemisestä: Äärimmäinen kuumuus voi uhata maailman ruuantuotannosta vastaavia maita jo parin vuosikymmenen aikana – mukana Kiina ja Yhdysvallat

    Veririsk Maplecroftin mukaan jo riskialttiiden maiden joukossa on maatalousjätti Intia, ja mukaan voi liittyä kymmeniä maita mukaan lukien Kiina, Intia, Brasilia ja Yhdysvallat.
    Kuumuus uhkaa monia ruuantuotannon kannalta oleellisia maita, kuten Kiinaa.
    Kuumuus uhkaa monia ruuantuotannon kannalta oleellisia maita, kuten Kiinaa.  Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Maatalous
    8.9.202207:38
    STT–AFP

    Äärimmäinen kuumuus saattaa uhata vuoteen 2045 mennessä maita, jotka tuottavat noin 70 prosenttia maailman ruuasta, selviää tuoreesta alan analyysistä. Laskelma perustuu siihen, että pahimmat skenaariot ilmaston lämpenemisestä toteutuvat.

    Sään ääri-ilmiöitä kiihdyttävä ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt merkittävästi eri puolilla maailmaa. Tänä vuonna kuuma sää vaikuttaa satoihin Intiasta Eurooppaan.

    Riskianalyysejä tekevän Veririsk Maplecroftin raportissa korostetaan, että hellepiikit ovat erityisesti vaaraksi niiden terveydelle, jotka työskentelevät ulkona tukahduttavan kuumissa olosuhteissa. Olosuhteita vaikeuttaa korkea ilmankosteus.

    Veririsk Maplecroftin mukaan jo nyt 20 maata on erityisen riskialttiissa asemassa. Näiden maiden joukossa on maatalousjätti Intia. On mahdollista, että tulevina vuosikymmeninä maita tulee olemaan 64 mukaan lukien Kiina, Intia, Brasilia ja Yhdysvallat.

    Intia vastasi toissa vuonna 12 prosentista maailman ruuantuotannosta. Se on vahvasti riippuvainen ulkotyön tuottavuudesta.

    "On olemassa todellinen huoli siitä, että maaseudun ihmiset, jotka ovat erittäin riippuvaisia maataloudesta, ovat jatkossa paljon alttiimpia tällaisille lämpötapahtumille”, Veririsk Maplecroftin ilmasto- ja sietokykyjohtaja Will Nichols sanoi uutistoimisto AFP:lle.

    Nicholsin mukaan tämä taas voi vaikuttaa tuottavuuteen ja vientiin, joilla taas saattaa olla mahdollisia sivuvaikutuksia esimerkiksi maan luottoluokitukseen tai poliittiseen vakauteen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen