• Maataloustuista ei sopua

    Uutiset
    28.11.201415:00
    Heikki Vuorela

    Maatalouden kansallisista tuista ei saatu sopimusta keskiviikkona valtion ja tuottajajärjestöjen neuvotteluissa. Neuvottelut jatkuvat nyt toimista, joilla edessä olevia tukileikkauksia voitaisiin korvata.

    Maatalouden kansallisia tukia leikataan valtion budjettipäätösten mukaan noin 25 miljoonaa euroa ensi vuonna. Lisäksi kansallisiin tukiin vaikuttaa, että Etelä-Suomessa tukia siirtyy EU:n cap-tukiin.

    MTK ei leikkausratkaisua voi hyväksyä, johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila totesi MTK:n valtuuskunnalle keskiviikkona heti aamun neuvotteluiden jälkeen. Saman kannan koko johtokunta oli ottanut tiistaina.

    ”Palkansaajilta pyydetään nollalinjaa, meiltä tulojen alentamista”, Marttila moitti.

    Neuvottelut jatkuvat 2. joulukuuta. Niihin MTK vaatii esityksiä toimista, joilla parannetaan maatalouden kilpailukykyä ja maksuvalmiutta.

    Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, valtiolla on oikeus päättää tuista yksin.

    HEIKKI VUORELA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maataloustuet
    MTK
    neuvottelut
    valtion budjetti
    CAP-tuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle