• Työ liikuttaa korkeakoulutettuja

    Suomen korkeakouluista valmistuneet muuttavat työn perässä. Uusimaa vetää väkeä, mutta aiempaa useampi jää opiskelumaakuntaansa.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    4.5.201210:00
    MT toimitus

    Kun vuonna 2000 yliopisto-opiskelijoista maakuntaan jäi heti tutkinnon suorittamisen jälkeen 61 prosenttia, vuonna 2010 opiskelumaakuntaan jäi valmistuttuaan 65 prosenttia.

    Tilastokeskuksen tietojen mukaan myös ammattikorkeakoulusta valmistuneista yhä suurempi osa pysyy opiskelumaakunnassaan.

    Lapissa työllistytään nyt varsin hyvin, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun rehtorin Reijo Tolpin mukaan paremmin kuin pitkään aikaan.

    ”Muualla Suomessa puhutaan taantumasta, Lapissa työvoiman tarve on selvästi suurempi kuin mitä kykenemme valmistamaan ihmisiä työmarkkinoille”, kertoo Tolppi.

    Ulkomaille ei siksi ole vetoa. Vain muutama prosentti valmistuneista lähtee, vaikka raja on vieressä.

    Artikkelin aiheet
    korkeakoulutus
    työllisyys
    aluekehitys
    Uusimaa
    Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria