• Tutkija: Vaalien tulos osoittaa yhteiskunnan siirtyneen arvoissa enemmän oikealle

    Kotimaan äänestysprosentti 70,7 jäi ensimmäisen kierroksen alle, kuten ennakoitiin.
    Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Kimmo Elon mukaan vaalikampanjointi pysyi varsin sivistyneenä loppuun asti. LEHTIKUVA / Antti Hämäläinen.
    Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Kimmo Elon mukaan vaalikampanjointi pysyi varsin sivistyneenä loppuun asti. LEHTIKUVA / Antti Hämäläinen.  
    Uutiset|Politiikka
    11.2.202421:57
    STT–

    Erikoistutkija Kimmo Elo eduskuntatutkimuksen keskuksesta sanoo STT:lle, että presidenttikisasta tuli tiukempi kuin ennen vaaleja julkaistut gallupit näyttivät.

    ”Kyllä tästä kisa saatiin aikaiseksi.”

    Elon mukaan vaalikampanjointi pysyi varsin sivistyneenä loppuun asti.

    ”Se oli erittäin hienoa, mutta tarkoitti myös sitä, ettei kauhean suuria riskejä haluttu ottaa. Ei lähdetty esimerkiksi hakemaan nimenomaan Olli Rehnin tai Jussi Halla-ahon ääniä, vaikka heidän äänestäjänsä olivat kuitenkin kuninkaantekijän roolissa.”

    Viimeisissä vaalikeskusteluissa ei myöskään noussut esille mitään isoa teemaa, joka olisi voinut kääntyä kummankaan ehdokkaan hyväksi.

    ”Toki esimerkiksi ydinaseista käyty keskustelu on voinut vaikuttaa sellaisiin äänestäjiin, jotka tätä kysymystä painottavat”, hän sanoo.

    Vaalikampanjointi yleisesti käytiin hyvin vahvasti Naton ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan kontekstissa, Elo sanoo.

    ”Stubb kyllä puhui tutkijan korvaan ehkä enemmän sellaista kieltä, jota tällä hetkellä äänestäjät tuntuvat odottavan. Eli aika määrätietoista turvallisuuspolitiikkaa ja sotilaallisen turvallisuuden kieltä. Haavisto puhui toki myös siitä, mutta myös laajemmin”, hän sanoo.

    ”Jos tutkijan näkökulmasta katsoo, niin kyllä tämä osaltaan vahvistaa sitä, että yhteiskunta on siirtynyt arvoissaan enemmän oikealle. Sitä myös tämäkin vaalitulos vahvistaa”, hän lisäsi.

    Alhaisella äänestysprosentilla oma merkityksensä

    Kotimaan äänestysprosentti 70,7 jäi ensimmäisen kierroksen alle, kuten ennakoitiin.

    ”Äänestysprosentin jäämisellä noinkin alas on varmasti tässä kohtaa oma merkityksensä. Tarkemmissa analyyseissa selviää lisää, mutta ilmeisesti perussuomalaisten ja Rehnin äänestäjiä on jäänyt paljon kotiin. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen paikkakunnilla äänestysprosentti näyttää laskeneen aika paljon.”

    Tutkija arvioi, että perussuomalaisten ääniuurnille lähteneet henkilöt ovat ryhmittyneet enemmän Stubbin taakse.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa