• 61 kunnassa radon on mitattava kaikilla työpaikoilla

    Sisäilmassa oleva radioaktiivinen radonkaasu aiheuttaa Suomessa noin 300 keuhkosyöpää joka vuosi. Ainoa tapa tarkistaa oman kodin radonpitoisuus on mitata se. Hengitysilman radonpitoisuus voi olla liian suuri myös työpaikalla.
    Ryömintätilaisissa rakennuksissa radonpitoisuudet ovat keskimäärin kaikkein alhaisimpia, mutta myös niissä on mitattu korkeita radonpitoisuuksia.
    Ryömintätilaisissa rakennuksissa radonpitoisuudet ovat keskimäärin kaikkein alhaisimpia, mutta myös niissä on mitattu korkeita radonpitoisuuksia. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    30.10.201412:06
    MT toimitus

    Säteilyturvakeskus STUK kertoo, että säteilylakiin perustuvien viranomaisohjeiden mukaan työnantajan on mitattava työpaikan radonpitoisuus niissä kunnissa, joissa radonia esiintyy tavallista enemmän. Näitä kuntia on yhteensä 61. Niissä radonpitoisuus on mitattava myös kouluissa, päiväkodeissa ja muissa vastaavissa julkisissa tiloissa.

    STUK:in listaamien kuntien lisäksi työpaikan radon on mitattava muillakin sellaisilla alueilla ja työtiloissa, joissa toimenpiteitä aiheuttavat radonin pitoisuudet voi ylittyä. Tällaisia ovat esimerkiksi harjualueet sekä maan alla sijaitsevat työtilat.

    Radonpitoisuutta ei yleensä tarvitse selvittää, jos työpaikka sijaitsee talon toisessa tai sitä ylemmissä kerroksissa.

    Säteilyturvakeskus muistuttaa, että työnantajan on tarvittaessa pienennettävä työntekijöiden altistumista radonille esimerkiksi tehostamalla ilmanvaihtoa, tekemällä radonkorjaus tai lyhentämällä työaikoja työpisteissä, joissa on mitattu korkea radonpitoisuus.

    Korkeita radonpitoisuuksia voi löytyä asunnoista ja työpaikoilta kaikkialla Suomessa, mutta todennäköisimmin niitä löytyy Etelä-Suomesta ja Pirkanmaan alueelta.

    Radon on hajuton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, joka pääsee huoneilmaan talon alla olevasta maaperästä erityisesti lämmityskaudella. Radon kannattaa mitata marraskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana, jolloin saadaan luotettava arvio säteilyaltistuksesta.

    Säteilyturvakeskus suosittelee, että radon mitataan kaikissa pientaloissa, rivitaloasunnoissa ja kerrostalojen alimpien kerrosten asunnoissa.

    Radonista, sekä radonmittauksista ja -korjauksista saa runsaasti tietoa Säteilyturvakeskuksen internetsivuilta osoitteesta http://www.stuk.fi .

    Artikkelin aiheet
    radon
    Säteilyturvakeskus STUK
    työpaikat
    radonmittaus
    säteilylaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle