• Lintujen kevätmuutto ottanut takapakkia – ensimmäisistä västäräkeistä jo havaintoja

    Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, tietää vanha sananlasku.
    Tilaajalle
     Västäräkki talvehtii Lähi-idässä ja Koillis-Afrikassa
    Västäräkki talvehtii Lähi-idässä ja Koillis-Afrikassa Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Luonto
    25.3.202419:18
    Eija Vallinheimo

    Birdlife Suomen kevätmuuttoseurannan mukaan kevätmuutto on hyytynyt sateiden myötä. Jonkinlaista edistystä on sentään tapahtunut, koska Varsinais-Suomen peltoaukeille kerääntyi paikoin jopa yli 2 000 kiurun kerääntymiä.

    Riihimäellä ja Hangossa on kuitenkin tehty havainto yhdestä kevään ensimmäisistä västäräkeistä. Erityisesti sisämaassa on tapahtunut kovin vähän uutta.

    Lehtokurppia on jo saapunut moneen paikkaan. Kaukaisimmat lehtokurpat on nähty Keuruulla ja Savonlinnassa. Sisämaahan on myös saapunut lisää mustarastaita talvehtineiden seuraksi, ja niiden komeaa laulua voi kuulla aamuvarhaisella ja illansuussa. Tiira-havaintotitetokantaan on saatu jo harvakseltaan havaintoja juhlapukuisista peipposista.

    Rannikon tuntumasta on ilmoitettu havaintoja muutamista kevätmuuttajista. Näistä meriharakka ennätti jo useaan paikkaan Pyhärannan ja Porvoon välillä.

    Lounais-Suomen pelloilla on nähty jo satoja sepelkyyhkyjä, mutta muualla on nähty vain yksittäisiä tai pikku parvia.

    Viime vuosien tapaan metsähanhia on saapunut jo tuhansittain Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan, ja sadat kanadanhanhet ovat puolestaan kerääntyneet etelärannikolle.

    Lisää aiheesta
    • Kiuruja havaittiin Lounais-Suomessa jo helmikuun puolella.

      Eläimet ja kasvit | Kiuruja saapui Lounais-Suomeen jo helmikuussa – varhaisten muuttolintujen kevätmuutto on aikaistunut

    • Sepelkyyhkyllä muuton aloitus on aikaistunut 1,5–2 vuorokautta vuosikymmenessä.

      Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen muuttorytmiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria