• Ohrasta ja oluesta löytyi uusia yhdisteitä

    Uutiset
    1.9.201416:00
    MT toimitus

    Ohrasta ja oluesta on löydetty uusia muotoja fenolisista yhdisteistä, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT).

    Tuoreen tutkimuksen mukaan ohran puolustuskemikaalien hordatiinien ja niiden esiasteiden kemiallinen monimuotoisuus on aiempaa luultua laajempi.

    Tutkimustulokset avaavat mahdollisuuksia ohran ja oluen terveysvaikutusten tutkimuksessa. Tähän saakka on jo tiedetty, että hordatiinit lisäävät suoliston liikkuvuutta ja vaikuttavat oluen jälkimakuun.

    ”Hordatiinien ja niiden esiasteiden mahdollisista terveysvaikutuksista tarvitaan vielä lisää tietoa. Kuitenkin jo nyt näitä tietoja voitaisiin hyödyntää uusien funktionaalisten ohratuotteiden valmistamisessa”, sanoo MTT:n vanhempi tutkija Juha-Matti Pihlava.

    Hän on kirjoittanut Journal of Cereal Science -lehdessä julkaistun tieteellisen artikkelin.

    MTT:llä on hordatiinien tutkimuksesta lähes kymmenen vuoden kokemus. Laitos tekee yhteistyötä VTT:n kanssa. Tänä syksynä aiotaan julkaista artikkeli, jossa selviää hordatiinien kokonaismäärä lähes 200:sta eri oluesta. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ohra
    olut
    hordatiinit
    tutkimus
    MTT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria