• Tukea kehitys-maiden naisille

    Uutiset
    4.10.201316:00
    Maikki Kulmala

    Keittokirjasyksyn tähän mennessä erilaisin tuotos on Reetta Meriläisen ja Johanna Pentikäisen toimittama Lautasellinen iloa, jolla tuetaan Naisten Pankin toimintaa.

    Kirjalliseen keittokirjaan ovat antaneet ruokaan liittyviä kirjoituksia muun muassa Irja Askola, Leena Lehtolainen ja Hannu-Pekka Björkman.

    Kirjan reseptiikasta vastaa parikymmenhenkinen joukko Naisten Pankin suomalaisia ystäviä ja vapaaehtoisia sekä Guatemalassa, Kambodžassa, Liberiassa ja Palestiinalaisalueilla hankkeita toteuttavia ihmisiä.

    Resepteissä on keittoja, kasvisruokia, kalaruokia, kana- ja liharuokia sekä suolaisia ja makeita leivonnaisia ynnä jälkiruokia. Makumaailmaa löytyy kotoisista karjalanpiirakoista ja kaalilaatikosta palestiinalais- ja guatemalalaisruokiin.

    Ohjeilla pääsee maistelemaan meille hieman vähemmän tunnettujen maiden ruokia, ja useimpiin niihin aineksetkin löytyvät varsin helposti.

    Pari asiaa resepteissä jäi mietityttämään. Yhdessä ohjeessa ei muistettu papujen liottamista ennen keittämistä ja myös annatton jättäisin käyttämättä sen allergeenisuuden vuoksi.

    MAIKKI KULMALA

    Lautasellinen iloa. Kirjallinen keittokirja.

    Toim. Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen. 127 sivua. Kirjapaja.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lautasellinen iloa
    Naisten Pankki
    keittokirja
    kehitysmaat
    ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria