• Saimaannorpan kanta on kasvanut vakaasti, mutta työtä riittää edelleen

    Saimaannorpan kanta on kasvanut vakaasti, mutta lisätoimia tarvitaan esimerkiksi kalanpyydyskuolleisuuden vähentämiseksi, sanotaan saimaannorpan suojelutyöryhmän raportissa.
    Raportissa myös todetaan ilmastonmuutoksen vaikuttavan merkittävästi norppakannan kehitykseen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Raportissa myös todetaan ilmastonmuutoksen vaikuttavan merkittävästi norppakannan kehitykseen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    30.5.201715:20
    STT

    Työryhmä on luovuttanut raporttinsa ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.).

    Saimaannorppa on edelleen uhanalainen, mutta sukupuuton riski on pienentynyt kannan kasvaessa. Viime vuoden talvikannan arvioidaan olleen 360 yksilöä, kun vielä vuonna 2012 talvikannaksi arvioitiin noin 310 yksilöä ja sukupuuton riskiä pidettiin erittäin suurena.

    Työryhmän luovuttama raportti sisältää ehdotuksia saimaannorpan suojelun toimenpidesuunnitelman päivittämiseksi seuraavalle viisivuotiskaudelle. Ehdotettuja toimenpiteitä ovat muun muassa norpan pesimäaikaisten häiriöiden vähentäminen aktiivisemman kansalaisviestinnän keinoin, kalastuksen valvontaan ja neuvontaan osoitetun henkilöstön lisääminen ja suojelun kannustinjärjestelmien kehittäminen.

    Ilmastonmuutos vaikuttaa kantaan

    Raportissa myös todetaan ilmastonmuutoksen vaikuttavan merkittävästi norppakannan kehitykseen. Kun talvet ovat vähälumisia ja lauhoja, kuutit joutuvat ilman lumikinoksia alttiiksi kylmettymiselle ja pedoille.

    Pesinnän onnistumiseksi norppia varten on rakennettu apukinoksia ja keinotekoisia pesärakenteita. Työryhmä ehdottaakin, että keinot vakiinnutettaisiin osaksi suojelutoimintaa, sillä vähälumisten talvien todennäköisyys tulee jatkossa vain kasvamaan.

    Toimenpidesuunnitelma norppien suojelemiseksi laadittiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Sen strategisena välitavoitteena on, että saimaannorpan talvikanta kasvaisi vähintään 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä.

    Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi tiedotteessaan työryhmän esitystä riittämättömäksi. Liiton mielestä esimerkiksi kannan kasvutavoitetta tulisi nostaa 3–4 prosentista vähintään 5–6 prosenttiin vuodessa ja norpalle vaarallisista kalanpyydyksistä pitäisi päästä kokonaan eroon. Liiton mielestä myös asetettu välitavoite on riittämätön ja se antaa norpan tilanteesta väärän kuvan.

    Artikkelin aiheet
    Saimaannorppa
    luonnonsuojelu
    ilmastonmuutos
    Ympäristöministeriö
    Suomen Luonnonsuojeluliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria