• Luken tutkija tyrmää vihreän poliitikon lausunnon siitä, että maatalous olisi jäänyt vaille huomiota päästövähennyksissä: "Onhan maatiloilla tehty toimenpiteitä"

    EU:hun liittymisestä lähtien Suomessa on ollut käytössä ympäristökorvausjärjestelmä, jossa on erilaisia keinoja maatalouden kuormituksen hillitsemiseen.
    Suomessa rajoitetaan lannan levitystä pelloille tiukemmin, mitä lainsäädäntö edellyttää.
    Suomessa rajoitetaan lannan levitystä pelloille tiukemmin, mitä lainsäädäntö edellyttää. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    31.8.202008:00
    Matti Tuominen

    Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs julkaisi viime viikolla Facebookissa päivityksen, jossa hän otti kantaa kotimaiseen eläintuotantoon.

    Päivityksessään Kivekäs totesi, että Suomen maatalous on jäänyt vaille huomiota samalla, kun Itämereen kulkeutuvia päästöjä on laitettu monin paikoin kuriin viimeisimmän 30 vuoden aikana.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Riitta Lemola huomauttaa, että EU:hun liittymisestä lähtien Suomessa on ollut käytössä ympäristökorvausjärjestelmä, jossa on erilaisia keinoja kuormituksen hillitsemiseen. Kyse ei siis Lemolan mukaan ole siitä, ettei maatalouden päästöille olisi tehty mitään.

    "Onhan maatiloilla tehty näitä toimenpiteitä, joilla kuormitusta on pyritty vähentämään", hän sanoo.

    Ympäristökorvauksen lannoitusrajoituksilla pyritään maan fosforitilan laskuun ja kuormituksen hillintään pitkällä aikavälillä. Ympäristökorvauksen lannoitusrajoitukset ovat Lemolan mukaan lainsäädäntöä tiukemmat. Lisäksi typpikuormitusta ja eroosiota on vähennetty maan talviaikaisella kasvipeitteisyydellä.

    "Se on Suomessa aika laajasti toteutettu toimenpide", Lemola sanoo.

    Kivekäs nostaa kirjoituksessaan esille sen, että kotimainen maatalous rehevöittää Itämerta suunnilleen saman verran kuin 40 vuotta sitten.

    Lemola ei lähde ottamaan tähän asiaan kantaa, vaan ohjaa kysymään Itämeren kuormituksesta Suomen ympäristökeskuksen (Syke) edustajalta, koska vesistöseurannat ovat Syken vastuulla.

    Sosiaalisen median päivityksessä erityiseksi ongelmaksi nousi Lounais-Suomi.

    "Lounais-Suomessa on alueita, joilla eläimet erittävät enemmän lantafosforia kuin olisi fosforilannoitustarvetta. Tästä syystä lantaa tulisi pystyä prosessoimaan enemmän ja kuljettamaan pois alueelta. Lisäksi alueen viljelykiertoihin pitäisi saada enemmän nurmia maan rakenteen parantamiseksi", Lemola toteaa.

    Lue lisää:

    Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kehottaa välttämään kotimaisia eläintuotteita: "Osta vaikka ruotsalaista"

    Vihreä helsinkiläispoliitikko kehotti välttämään kotimaisia eläintuotteita – MTK:n maatalousjohtaja: "Lapsellinen ulostulo"

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ympäristökorvausjärjestelmä
    päästövähennys
    Luke
    Itämeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria