• Kuluttajien luottamus omaan talouteensa oli elokuussa valoisampi kuin koskaan mittaushistoriassa

    Myös elinkeinoelämän luottamusindikaattori nousi hieman.
    Rakentamisen luottamus nousi plussan puolelle ensimmäistä kertaa koronakriisin aikana. LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Rakentamisen luottamus nousi plussan puolelle ensimmäistä kertaa koronakriisin aikana. LEHTIKUVA / Mikko Stig 
    Uutiset
    27.8.202111:33
    STT

    Kuluttajien arvio oman talouden nykytilasta oli elokuussa valoisampi kuin koskaan aiemmin vuodesta 1995 alkaneessa mittaushistoriassa, kertoo Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattori. Hyviä odotuksia oli myös siitä, miltä oma talous näyttää vuoden kuluttua.

    Koko neljästä osatekijästä koostuvan luottamusindikaattorin arvo oli elokuussa 4,0, kun se oli heinäkuussa 4,4 ja kesäkuussa 4,6. Arvot ovat selvästi pitkän aikavälin keskiarvon -1,7 yläpuolella.

    Odotukset Suomen taloudesta ja yleisen työttömyystilanteen kehityksestä heikkenivät hieman, vaikka säilyivät yhä optimistisina.

    Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) puolestaan kertoo, että elinkeinoelämän luottamusindikaattori nousi hieman. Rakentamisen luottamus nousi plussan puolelle ensimmäistä kertaa koronakriisin aikana, ja kohoamista oli myös vähittäiskaupassa ja teollisuudessa.

    Luottamus sen sijaan laski pitkästä aikaa palvelualoilla, vaikka niidenkin indikaattori on yhä pitkän aikavälin keskiarvoa korkeammalla.

    Artikkelin aiheet
    kuluttajien luottamus
    talous
    Tilastokeskus
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    luottamusindikaattori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle