• Yhdysvalloissasopu maatalous-uudistuksesta

    Uutiset
    3.2.201415:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Yhdysvalloissa kongressin edustajainhuone ja senaatti ovat päässeet sopuun uudesta maatalouspolitiikasta yli kaksi vuotta jatkuneen väännön päätteeksi.

    Suurin muutos viisivuotisessa Farm Bill -laissa on viljelijöille maksettavista suorista tuista luopuminen. EU:n kaltaiset hehtaarituet korvataan satovakuutusjärjestelmällä, jossa viljelijät saavat korvauksia, mikäli maataloustuotteiden hinnat laskevat tietyn rajan alapuolelle.

    Hehtaaritukia on maksettu Yhdysvalloissa 4 miljardia euroa vuodessa. EU:ssa suorien tukien budjetti on kymmenkertainen.

    Valtion tukeman satovakuutuksen ehdoksi tulee osallistuminen ympäristönsuojelutoimenpiteisiin. Erillisten ympäristöohjelmien rahoitusta leikataan.

    Lakipakettiin kuuluu myös pakollinen lihan alkuperämerkintä, joka määrää ilmoittamaan eläimen syntymä-, kasvatus- ja teurastuspaikan.

    Uuden maatalouslain kustannus on runsaat 700 miljardia euroa 10 vuoden aikana. Kongressin budjettiviraston mukaan se tarkoittaa 12 miljardin leikkausta nykytasoon verrattuna.

    Suurin osa USA:n maatalousbudjetista käytetään köyhien kansalaisten ruoka-apuun. Leikkausten jälkeen liittovaltio tukee köyhien amerikkalaisten ruokakuponkeja noin 55 miljardilla eurolla vuosittain.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Farm Bill
    Yhdysvallat
    maatalouspolitiikka
    ruoka-apu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle