• Työikäinen koronapotilas joutunut tehohoitoon Mikkelissä – THL:n tiedossa olevia koronatartuntoja nyt Suomessa yli 300

    Eilisen aikana uusia tartuntoja varmistettiin kaikkiaan 47.
    Husin alueella on tullut tietoon nyt kaikkiaan 165 tartuntaa.
    Husin alueella on tullut tietoon nyt kaikkiaan 165 tartuntaa. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset
    17.3.202015:57
    STT

    Suomessa on tiedossa tällä hetkellä yhteensä 319 koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Eilisen aikana uusia tartuntoja varmistettiin kaikkiaan 47.

    Yksi ihminen on joutunut tehohoitoon Mikkeliin keskussairaalaan koronaviruksen takia, kertoo Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote). Essoten mukaan potilas on aikuinen työikäinen henkilö.

    Eilen kerrottiin ensimmäisestä koronaviruksen vuoksi tehohoitoon joutuneesta potilaasta, joka on hoidettavana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus).

    Eniten uusia varmistettuja tartuntoja on todettu Helsingin ja Uudenmaan seudulla (31). Loput uudet tartunnat on kirjattu Pohjois-Karjalassa (5), Etelä-Savossa (3), Kanta-Hämeessä (3), Etelä-Pohjanmaalla (2), Vaasassa (2) ja Pohjois-Pohjanmaalla (1). Muilla alueilla uusia tartuntoja ei ole todettu.

    Sairastuneiden todellista määrää ei enää tiedetä. Tartuntaa epäiltäessä näytteitä otetaan ensisijaisesti vakavasti oireilevilta ja terveydenhuollon henkilökunnalta. Useimmat lieväoireiset koronavirustartunnat eivät siis enää tule mukaan lukuihin. Oireettomia ei enää testata.

    THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo HS:lle, että Suomessa oli eiliseen mennessä tehty 3  000 koronatestiä. Pelkästään eilen tehtiin lähes 900 testiä.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    Mikkeli
    tehohoito
    koronaviruspandemia Suomessa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle