• Lannan sijoitus myöhään voivähentää typen huuhtoumaa

    Uutiset
    22.5.201316:00
    Satu Lehtonen

    Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa selvitetään parhaillaan, olisiko myöhäinen lietelannan sijoitus ehkä sittenkin hyvä ympäristön kannalta.

    Aiemmat lietteen syys- ja talvilevityskokeet nurmille on tehty pintalevityksenä. Näissä kokeissa myöhäinen levitysajankohta osoittautui huonoksi. Sijoitettu liete saattaa käyttäytyä eri tavoin, professori Perttu Virkajärvi kertoo.

    Viime syksynä lanta sijoitettiin nurmea kasvavalle koekentälle lokakuun lopussa, kun maan pinta oli jo parin sentin syvyydeltä kohmeessa.

    Oletuksena on, että lannan ammoniumtyppi ei kylmässä maassa enää muutu nitraattimuotoon.

    Nitraattityppi on herkkä huuhtoutumaan, mutta ammoniumtyppi säilyy maassa paremmin kevääseen saakka.

    Kun maa keväällä lämpenee, ammoniumtypen vapautuminen nitraattimuotoon alkaa.

    Virkajärvi ei vielä pysty kertomaan tuloksista, sillä kolmivuotinen koe on alkuvaiheessaan.

    Teoriaa testataan lysimetrikentällä eli alueella, josta kaikki maan läpi valuva vesi saadaan talteen. Tältä keväältä tuloksia on vielä niin vähän, ettei pystytä sanomaan, miten iso osa lannan typestä on tallella.

    Jos menetelmä osoittautuu toimivaksi, sillä olisi monia etuja, Virkajärvi sanoo. Se lisäisi lietteen levitykseen käytettävissä olevaa aikaa. Kalustolle saataisiin lisäkäyttöä silloin, kun ei ole muuta kiireitä.

    Lisäksi kevätlevitykseen liittyviä riskejä voitaisiin vähentää.

    ”Keväällä lannanlevitykseen joudutaan lähtemään aikaisin, kun pellot ovat vielä kosteita, jolloin maa helposti tiivistyy.”

    Viime syksynä näytti jo siltä, ettei lannan levitys koekentälle onnistu, koska syksy oli erittäin märkä. Lokakuun lopussa maa kuitenkin lopulta kantoi. Seuraavana päivänä satoikin jo lunta.

    Syksyt ovat hyvin erilaisia, Virkajärvi toteaa. ”Edellisvuonna sopiva aika olisi ehkä ollut joulukuun lopussa.”

    Hyvä levitysaika on sellainen, että maa on muutaman asteen plussalla ja pinnasta pienessä roudassa. ”Vantaat menevät kevyestä kohmeesta läpi, ja nurmi näyttää säilyvän todella hyvänä. Levitysteknisesti tämä on hyvä tapa.”

    Virkajärvi toivoo nyt, että kolmivuotisen kokeen aikana saadaan mahdollisimman erilaisia syksyjä ja talvia, jotta typen käyttäytymisestä saadaan mahdollisimman tarkka tieto.

    Koe on osa Pohjois-Savon elykeskuksen rahoittamaa Rae-hanketta.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lannan sijoitus
    typpi
    liete
    ympäristövaikutus
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria