• Lahden MM-kisoissa grillataan kotimaista kisamakkaraa englantilaisen kartonkiveden kyytipojaksi

    "Kisojen ravintolapalveluissa pääosin kotimaisten toimijoiden kotimaisia tuotteita."
    Kisoissa on tarjolla muun muassa Fazerin esivalmistamaa ruokaa, joka tehdään Suomessa.
    Kisoissa on tarjolla muun muassa Fazerin esivalmistamaa ruokaa, joka tehdään Suomessa. Kuva: Jonne Sippola
    Uutiset
    2.2.201719:45
    Sari Penttinen

    "Toiveena oli käyttää kisavetenä suomalaista vettä, mutta sen pullotus ei valitettavasti onnistunut kartonkipakkauksiin", harmittelee Lahden MM-kisojen ympäristöpäällikkö Maarit Virtanen.

    Hänen mukaan kartongin käytön tavoitteena on tuoda esiin uusiutuvien materiaalien käyttömahdollisuuksia.

    Kotimaista syötävää kisoista kuitenkin löytyy. Virtanen kertoo, että grillattavat kisamakkarat ovat kotimaisia ja niiden alkuperä on jäljitettävissä tiloille asti.

    "Kisamakkara on perinne, joka on haluttu säilyttää. Sen rinnalla tarjotaan kasvisvaihtoehtoja kisa-alueen ruuanmyyntipisteissä."

    Kisojen ravintolapalveluiden kumppanit ovat Fazer Food Services ja Casseli, jotka käyttävät pääosin kotimaisten toimijoiden kotimaisia tuotteita. Fazerin esivalmistettu ruoka tehdään Suomessa, liha on 90 prosenttisesti kotimaista, mutta broileri 100 prosenttisesti.

    Kisat tavoittelevat Ekokompassi tapahtuma -ympäristösertifikaattia. Organisaatio tekee yhteistyötä Sitran kanssa ja järjestää muun muassa vastuullisuustyöpajoja kumppaneilleen.

    Lahden MM-kisojen ympäristöystävälliseksi mainostettu vesi tuodaan Englannista

    Artikkelin aiheet
    Lahden MM-kisat
    kotimainen ruoka
    vastuullisuus
    ympäristöystävällisyys
    kisamakkara
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria