• HS-gallup: 75 prosenttia suomalaisista ottaisi koronarokotteen – halukkuus ottaa rokote on kasvanut huomattavasti

    Vastaajista 13 prosenttia ei aio ottaa rokotetta. 12 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
    Koronarokoteannoksia valmistetaan laimentamalla koronarokoteasemalla Helsingissä Metropolian Myllypuron kampuksella. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Koronarokoteannoksia valmistetaan laimentamalla koronarokoteasemalla Helsingissä Metropolian Myllypuron kampuksella. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    8.2.202108:10
    STT

    75 prosenttia suomalaisista on valmis ottamaan koronarokotteen, kertoo Helsingin Sanomien kysely. Tammi-helmikuun vaihteessa tehdyn kyselyn mukaan kolme neljästä vastaajasta aikoo ottaa rokotteen tai on jo ottanut sen.

    Vastaajista 13 prosenttia ei aio ottaa rokotetta. 12 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

    Innokkuus rokotteen ottamiseen on kasvanut selvästi edellisestä kyselystä. Joulukuisessa HS-gallupin rokotekyselyssä vain 56 prosenttia suomalaisista oli valmis ottamaan rokotteen.

    Iäkkäät suhtautuivat molemmissa kyselyissä rokotteen ottamiseen selvästi myönteisemmin kuin nuoret.

    Eri puolueiden kannattajista perussuomalaiset suhtautuvat koronavirusrokotteeseen epäluuloisimmin, gallup kertoo. Perussuomalaisista 56 prosenttia ottaisi rokotteen, 30 prosenttia puolestaan ei ottaisi. Muiden puolueiden kannattajista selvä enemmistö aikoo mennä rokotettavaksi.

    Gallupissa kysyttiin myös, paljonko koronavirus huolestuttaa ihmisiä tällä hetkellä. 16 prosenttia vastaajista kertoi viruksen aiheuttavan paljon huolta. 54 prosenttia kertoi viruksen huolestuttavan jonkin verran.

    Kantar TNS:n toteuttamaan internetpaneeliin vastasi 1  063 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    koronarokote
    HS-gallup
    rokotetutkimus
    suomalaiset
    Perussuomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria