• Teollisuusliitto ilmoitti uusista lakoista – mukana 60 000 työntekijää

    Teollisuusliitto on jo aiemmin ilmoittanut samalle ajankohdalle kohdistuvista lakoista 24 toimipaikalla, esimerkiksi Nesteen Porvoon öljynjalostamolla.
    Teollisuusliitto on jo aiemmin ilmoittanut samalle ajankohdalle kohdistuvista lakoista 24 toimipaikalla. Kuvassa  puheenjohtaja Riku Aalto. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.
    Teollisuusliitto on jo aiemmin ilmoittanut samalle ajankohdalle kohdistuvista lakoista 24 toimipaikalla. Kuvassa puheenjohtaja Riku Aalto. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.  
    Uutiset|Politiikka
    18.1.202412:52
    STT–

    Teollisuusliitto on ilmoittanut uusista helmikuun alussa toteutettavista poliittisista lakoista.

    Liiton mukaan lakot järjestetään kaksipäiväisenä työnseisauksena 1.–2. helmikuuta.

    Lakoissa kerrotaan olevan mukana noin 60 000 teollisuuden työntekijää useilla eri toimialoilla eri puolilla Suomea.

    Lakko koskee esimerkiksi monia UPM:n, ABB:n ja Kone Hissien toimipaikkoja.

    Teollisuusliitto on jo aiemmin ilmoittanut samalle ajankohdalle kohdistuvista lakoista 24 toimipaikalla, esimerkiksi Nesteen Porvoon öljynjalostamolla.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa