• Somen selailu voi olla stressaavaa − tutkija kertoo, miten voit lievittää teknostressiä

    Teknostressin välttäminen vaatii monenlaisia keinoja.
    Tilaajalle
    Älypuhelimen ja sosiaalisen median aiheuttama teknostressi voi oireilla heikentyneenä tylsyydensietokykynä.
    Älypuhelimen ja sosiaalisen median aiheuttama teknostressi voi oireilla heikentyneenä tylsyydensietokykynä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Tekniikka
    10.1.202522:00
    Matti Tuominen

    Rentouttavaksi tarkoitettu somen selailu voi lisätä uupumusta. Tuoreessa tutkimuksessa etsittiin keinoja teknologian käytöstä aiheutuvan stressin eli niin sanotun teknostressin lievittämiseen.

    KTM Antti Hämäläinen keskittyi Jyväskylän yliopistoon tekemässään väitöskirjassa erityisesti älypuhelinten, sosiaalisen median ja digitaalisten pelien vapaa-ajan käyttöön.

    ”Tutkimuksessa korostui vapaa-ajalla tapahtuvan teknologian käytön kaksijakoisuus. Esimerkiksi sosiaalisen median selailulla tavoitellaan usein rentoutumista, mutta se voikin yllättäen aiheuttaa käyttäjilleen uupumusta tai ahdistusta”, Hämäläinen kertoo yliopiston tiedotteessa.

    Hämäläisen mukaan teknostressin välttäminen tällaisissa tilanteissa vaatii käyttäjiltä sekä ennakoivia että reaktiivisia keinoja.

    ”Teknologian käyttöä tulisi vähentää ennakoiden niissä tilanteissa, joissa muut aktiviteetit ovat tärkeämpiä. Teknologian käyttö voi lisätä prokrastinaatiota, eli vitkuttelua ja lopulta esimerkiksi ulkoilemaan tai kuntoilemaan ei tule lähdettyä. Käyttäjän stressiä lisää, kun tärkeät asiat siirtyvät teknologian käytön takia.”

    Ennakoinnin lisäksi Hämäläinen kannustaa myös tunnistamaan tilanteita, joissa teknologian käyttö häiritsee omaa keskittymistä.

    Teknologian käyttö voi lisätä prokrastinaatiota, eli vitkuttelua ja lopulta esimerkiksi ulkoilemaan tai kuntoilemaan ei tule lähdettyä. Käyttäjän stressiä lisää, kun tärkeät asiat siirtyvät teknologian käytön takia.
    Teknologian käyttö voi lisätä prokrastinaatiota, eli vitkuttelua ja lopulta esimerkiksi ulkoilemaan tai kuntoilemaan ei tule lähdettyä. Käyttäjän stressiä lisää, kun tärkeät asiat siirtyvät teknologian käytön takia. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Hämäläinen havaitsi tutkimuksessaan, että älypuhelimen ja sosiaalisen median aiheuttama teknostressi voi oireilla heikentyneenä tylsyydensietokykynä.

    ”Nykyään moni saattaa tuntea olonsa ikävystyneeksi välittömästi, jos aivot ei saa jotain virikkeitä. Tällöin kynnys puhelimen ottamiseen käteen laskee, eikä mieli välttämättä saa tarvitsemiaan lepohetkiä.”

    Teknostressin välttäminen vaatii sekä ennakoivia että reaktiivisia keinoja.
    Teknostressin välttäminen vaatii sekä ennakoivia että reaktiivisia keinoja. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Liian vaativien digitaalisten pelien pelaaminen voi puolestaan saada jopa viihdyttävän vapaa-ajan aktiviteetin tuntumaan työltä.

    ”On tärkeää kysyä itseltään, miksi käytän teknologiaa ja vastaako sen käyttö tarpeitamme.”

    Teknostressistä kärsiville Hämäläinen suosittelee avointa keskustelua esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä, sillä keskusteleminen voi toimia sysäyksenä tarpeellisten muutosten tekemiselle omassa teknologian käytössä.

    ”Tutkimuksen mukaan yhteistyö läheisten kanssa, kuten esimerkiksi sopimukset teknologiavapaista hetkistä voivat helpottaa muutosten tekemistä ja vähentää stressin määrää.”

    Hämäläinen kuitenkin huomauttaa, ettei teknostressin hallinta voi jäädä vain käyttäjien vastuulle, vaan myös teknologiayhtiöiden tulisi tarjota käyttäjille työkaluja hallita teknologiaa paremmin esimerkiksi mahdollistamalla sisällön näkyvyyden säätelyä.

    Antti Hämäläisen väitöskirjaan “Browse, play, stress, repeat: Extending the view of technostress and coping in smartphone use, social media interactions, and digital gaming” pääset tutustumaan tarkemmin tästä.

    Liian vaativien digitaalisten pelien pelaaminen voi puolestaan saada jopa viihdyttävän vapaa-ajan aktiviteetin tuntumaan työltä.
    Liian vaativien digitaalisten pelien pelaaminen voi puolestaan saada jopa viihdyttävän vapaa-ajan aktiviteetin tuntumaan työltä. Kuva: Kai Tirkkonen
    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset eivät halua kieltää sosiaalista mediaa edes alle 16-vuotiailta.

      Tekniikka | MT-kysely: Nuorten somekielto jakaa suomalaiset kahteen leiriin − maaseudulla somesta halutaan pitää kiinni kaupunkeja tiukemmin

      Tilaajalle
    • Sosiaalisen median käytön kieltäminen ei olisi yksinkertaista.

      Tekniikka | Jos sosiaalisen median käyttö päätettäisiin kieltää alle 16-vuotiailta, se ei olisi yksinkertainen temppu – tällaisia haasteita siihen liittyy

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle