• Talouskriisi kurittaa naisia

    Julkisten palvelujen supistukset osuvat nimenomaan naisiin, suomalaismepit arvioivat. EU-instituutioissa naisten osuus polkee paikallaan.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    8.3.201315:02
    MT toimitus

    Talouskriisi on aiheuttanut takaiskun naisten asemaan, vihreiden mepit Satu Hassi ja Tarja Cronberg arvioivat.

    Myös Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.) pahoittelivat Euroopan parlamentin tiedotustoimiston Naistenpäivän kahveille Helsingissä, että julkisen sektorin irtisanomiset ja palkkaleikkaukset osuvat nimenomaan naisiin.

    Jaakonsaaren mukaan leikkauspolitiikka on osoittautunut vakavaksi virheeksi.

    ”Pitää säästää, mutta kasvun edellytysten leikkaaminen luihin asti on liikaa. Talouskriisistä seuraa köyhyyskriisi, se ilman muuta koskettaa naisia”, Jaakonsaari sanoi.

    Naiset kotona palkatta

    Myös naisten hoitovastuu on kasvanut, kun yhteiskunnan turvaverkkoa on heikennetty osana säästöjä, Cronberg sanoo tiedotteessa.

    ”Kotona tehty palkaton hoivatyö on lisääntynyt, ja se vaikeuttaa naisten asemaa työmarkkinoilla entisestään.”

    Hassi ja Cronberg vaativat EU:lta päätöstä pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiöstä.

    Nyt naisten osuus pörssiyhtiöiden johtokunnissa EU:ssa jää alle 15 prosentin. Pietikäisen mukaan myös naisten osuus EU-instituutioissa on jämähtänyt paikoilleen.

    Pietikäinen ihmettelee, että naisten oikeuksiin suhtaudutaan parlamentissa, kuin ne olisivat mielipidekysymys, jäsenmaiden oma asia.

    Hänestä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeus on edelleen merkittävin naisten etenemistä hidastava tekijä.

    Palkka hiertää kriisissä

    Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen onkin naisille talouskriisissä yhä hankalampaa. Näin uskoo kolmasosa Euroopan parlamentin teettämään kyselyyn vastanneista.

    30 prosenttia vastaajista sanoi, että naisten ja miesten välinen palkkakuilu on paisunut kriisissä. Etenkin yli 40-vuotiaat naiset kokivat näin.

    Suomalaisista vastaajista vajaa kolmasosa toivoo, että eurovaaliehdokkaat tarttuvat palkkaeroon vaaliohjelmissaan.

    Seuraavaksi eniten toivotaan puuttumista naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

    Tutkimukseen haastateltiin helmikuun alussa 25 556 ihmistä, joista tuhat oli suomalaisia.

    Artikkelin aiheet
    talouskriisi
    naisten oikeudet
    Euroopan parlamentti
    sukupuolten tasa-arvo
    suomalaismepit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle