• Juha Sipilä aikoo istuttaa 200 hehtaaria metsää

    Pääministeri kertoo hankkineensa parisataa hehtaaria turvesuon pohjaa, jonne istutetaan puuntaimia.
    Juha Sipilä siirtyi puheensa jälkeen juomaan kahvia ja kansaa tapaamaan Hakevuoren varastoalueelle pystytettyyn telttaan.
    Juha Sipilä siirtyi puheensa jälkeen juomaan kahvia ja kansaa tapaamaan Hakevuoren varastoalueelle pystytettyyn telttaan. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    15.3.201919:50
    Jouko Kyytsönen
    Juha Sipilä siirtyi puheensa jälkeen juomaan kahvia ja kansaa tapaamaan Hakevuoren varastoalueelle pystytettyyn telttaan.
    Juha Sipilä siirtyi puheensa jälkeen juomaan kahvia ja kansaa tapaamaan Hakevuoren varastoalueelle pystytettyyn telttaan. Kuva: Kimmo Haimi
    Juha Sipilän mukaan puuta voidaan hakata nykyistä enemmän.
    Juha Sipilän mukaan puuta voidaan hakata nykyistä enemmän. Kuva: Kimmo Haimi

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on hankkinut 200 hehtaaria vanhan turvesuon pohjaa, joka istutetaan metsäksi.

    Sipilä kertoi aikomuksestaan iltapäivällä Hakevuoren ja Bioenergiayhdistyksen järjestämässä haketus- ja vaalipaneelitilaisuudessa Askolassa.

    Suomessa pitää hänen mukaansa hoitaa ja istuttaa metsiä nykyistä enemmän, jotta kasvu saadaan edelleen kiihtymään.

    Suomessa voidaan hakata metsää vuosittain nykyistä enemmän eli 80 miljoonaa kuutiota, mikäli metsiä hoidetaan hyvin, Sipilä totesi.

    Viime syksynä Sipilä kertoi hiilinieluja lisätäkseen istuttavansa 5 000 puuntainta eli 2,5–3 hehtaarin alan.

    Turvesuolle istutettua metsää Sipilä aikoo lannoittaa tuhkalla, joka on hänen mukaansa hyvä tapa lisätä kasvua nykyisestä.

    Puun tarve lisääntyy Suomessa jatkossa ja siitä kilpaillaan, koska nykyisen teollisen ja energiakäytön lisäksi sitä käytetään muovin korvaajana ja tekstiileissä, Sipilä sanoi.

    Valtion ja poliitikkojen pitää hänen mukaansa jatkossa varmistaa, että tiet ja muu infra on kunnossa, jotta puuta saadaan käyttöön.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    metsän istutus
    turvesuo
    puuntuotanto
    bioenergia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria