• ”Maatalous ei saa asettua reppanan rooliin”

    Uutiset
    27.11.201315:00
    Satu Lehtonen

    Maatalouden asema ei parane ennen kuin kykenemme antamaan itsestämme kuvan itseemme luottavana, kasvuhaluisena ja kehittyvänä elinkeinona, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoi puhuessaan MTK:n valtuuskunnalle Espoossa tiistaina.

    Marttila myönsi, että ”rutinan paikkoja” on paljon: kannattavuus ja tulokehitys ovat heikkoja ja rakennemuutos kohtelee kovin käsin niin alueita kuin yksilöitä.

    Siitä huolimatta hän kaipasi eteenpäin katsomista ja yhteishenkeä.

    ”Maataloudelle on rakennettu reppanan roolia, ja ruokateollisuus on asettumassa siihen samaan rooliin.” Se johtaa Marttilan mukaan näköalattomuuteen.

    Hän ehdotti, että ruuan tuottajat ottaisivat mallia suomalaisen metsäalan dynaamisesta otteesta. Vaikka rakennemuutos on metsäsektorilla ollut raju, yhteisellä tekemisellä on rakennettu vahva brändi.

    ”Yhtenäistä tiimihenkeä tarvitaan myös ruuantekijäporukkaan, joka nyt on liian hajallaan.”

    Kansallinen metsäohjelma toimii Marttilan mukaan mainiosti. ”Maataloudesta vastaava puuttuu. Kokonaisuus on uskallettava ottaa haltuun laajan yhteiskunnallisen keskustelun kautta.”

    Eteenpäin katsomista Marttila kaipaa myös EU:lta. Tuoreesta cap-uudistuksesta hän ei ole löytänyt minkäänlaisia kilpailukykyä parantavia toimia.

    Marttila pohti myös markkinavaikuttamista.

    Suomalaisten tuotteiden erilaistaminen on hänen mukaansa tärkeää. ”Tuotteen pitää olla haluttu, arvostettu ja erilainen kilpailijaan nähden.”

    Hän pohti, mistä löytyvät suomalaiset ”mersuluokan” ruokatuotteet. Olisiko esimerkiksi suomalainen saparopossu sellainen?

    Vahvuuksistamme Marttila mainitsi vahvat teollisuuden brändit ja luomun. ”Ja varsinainen kultamunamme on Hyvää Suomesta -tuotemerkki.”

    Toisaalta kaupan omat merkit ovat iso haaste.

    Marttila kertoi, että MTK on käynyt neuvotteluja päivittäistavarakaupan ja teollisuuden kanssa Suomeen perustettavasta toimielimestä, jossa käydään läpi hyvät kauppatavat ja analysoidaan niiden toteutuminen.

    Sen rinnalle tarvitaan edelleen jonkinlainen ruoka-alan vahtikoira, hän heitti haasteen valtiovallan suuntaan.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ruokateollisuus
    Juha Marttila
    MTK
    suomalainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria