• Niinistön ja Putinintapaaminen sovittujo viime kesänä

    Uutiset
    15.8.201416:00
    Matti Riitakorpi

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin tänään perjantaina Sotšissa.

    Niinistö kertoi torstaina, ettei hänen ja presidentti Putinin tapaamisessa ole kyse pakotteista.

    Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessaan, ettei hän koe toimivansa rauhanvälittäjän roolissa, mutta katsoo velvollisuudekseen tehdä Suomen presidenttinä voitavansa.

    Presidentti sanoi, että tapaaminen on sovittu jo viime kesänä olojen ollessa toisenlaiset.

    Niinistö toisti aikaisemman toteamuksensa siitä, että Ukrainan kriisissä kolkutellaan jo kylmän sodan portteja.

    Myös Ukrainan presidentti Petro Porošenko on kutsunut Niinistön tapaamiseen, jonka ajankohta ei ole vielä selvillä.

    Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Timo Soinin (ps.) mukaan lähipäivät ovat ratkaisevia kriisissä.

    Soini ei halunnut evästää presidentti Niinistöä ennen tämän tapaamista Putinin kanssa.

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kiittelee blogissaan sitä, että Suomen ja Venäjän presidenttien tapaaminen on järjestynyt.

    ”Tuen täysin presidentti Niinistön ponnisteluja vuoropuhelun aikaansaamiseksi”, Sipilä kirjoittaa.

    Sipilä kirjoittaa, että Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi on ponnisteltava monilla eri rintamilla.

    Niinistön ja Putinin tapaaminen on hänen mukaansa askel hyvään suuntaan.

    Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) korosti torstaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että Suomi ei olisi voinut jäädä syrjään EU:n Venäjä-pakotteista.

    Ympäristöministeri sanoi pakotteiden olleen välttämättömiä, koska Venäjä toimii Ukrainassa vastoin kansainvälistä oikeutta.

    Niinistö arvosteli keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää, joka on vaatinut diplomatiaa pakotteiden sijasta.

    Vaikka tasavallan presidentti tapaa Putinin, ympäristöministeri ei usko ajatukseen Suomen ja Venäjän välisestä kahdenkeskisestä neuvottelusta.

    ”Tämä on ihan pelkkää humpuukia”, Niinistö sanoi Ykkösaamun lähetyksessä.

    Suomen olisi hänen mukaansa hyvä etsiä keskusteluyhteyttä Venäjään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin kautta.

    MATTI RIITAKORPI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Niinistö ja Putin
    ukrainan kriisi
    suomen ulkopolitiikka
    Venäjä-suhteet
    Etyj
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle