• Jussi Ylitalo valittiin MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtajaksi

    Ylitalo aloittaa toiminnanjohtajan tehtävässä 5.10.2026.
    Jussi Ylitalo siirtyy MTK:hon Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:stä.
    Jussi Ylitalo siirtyy MTK:hon Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:stä. Kuva: MTK Pohjois-Suomi
    Uutiset|Työmarkkinat
    18.8.202613:17
    Suvi Jylhänlehto

    MTK Pohjois-Suomi valitsi uudeksi toiminnanjohtajakseen agrologi Jussi Ylitalon, liitto kertoo tiedotteessa.

    Tyrnäväläinen Ylitalo siirtyy tehtävään Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n aluejohtajan paikalta, jossa hän on vastannut järjestön strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta sekä liikunnan ja urheilun edistämisestä eri sidosryhmien kanssa.

    Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Talous ja nuoret TAT ry:n yhteiskuntasuhteiden päällikkönä.

    Ylitalo kertoo olevansa erittäin motivoitunut uudesta tehtävästä MTK:ssa.

    ”Haluan olla vahvistamassa pohjoissuomalaisten maa- ja metsätalousyrittäjien ääntä päätöksenteossa ja rakentamassa edellytyksiä elinvoimaiselle maaseudulle myös tulevaisuudessa”, hän toteaa tiedotteessa.

    MTK Pohjois-Suomen johtokunnan puheenjohtaja Elina Junttila katsoo, että Ylitalo tuo järjestöön vahvaa yhteiskunnallista osaamista ja laajat yhteistyöverkostot.

    ”Jussilla on monipuolinen kokemus järjestöjohtamisesta, vaikuttamistyöstä ja eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä”, Junttila toteaa.

    Ylitalo aloittaa toiminnanjohtajan tehtävässä 5.10.2026.

    Lisää aiheesta
    • MTK Pohjois-Suomen toimisto sijaitsee Oulun Rautatienkadulla.

      Maatalouspolitiikka | MTK Pohjois-Suomi irtisanoi toiminnanjohtajansa

    • Anna-Kaisa Jaakkola odottaa uudelta pestiltään tuttua järjestötyötä, mutta uutta potkua pohjalaisuuden tuomalla mausteella.

      Maatalous | Etelä-Pohjanmaan tuottajaliitto nappasi pohjalaisen toiminnanjohtajan Satakunnasta

    Artikkelin aiheet
    MTK Pohjois-Suomi
    Jussi Ylitalo
    toiminnanjohtaja
    maatalous
    järjestöjohtaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä