• "En ole ikinä tärissyt niin paljon” ‒ pihalla kohti asteleva susi säikytti porvoolaisperheen lauantaina

    Porvoolaisen perheen pihalle tuli viikonloppuna peloton susi. Poliisit tai metsästäjät eivät ole löytäneet suurpetoa etsinnöistä huolimatta.
    Porvoolainen Roger Sandström kuvasi tontillaan seisovan suden viikonloppuna.
    Porvoolainen Roger Sandström kuvasi tontillaan seisovan suden viikonloppuna. Kuva: Roger Sandström
    Uutiset|Luonto
    29.8.202211:18
    Satu Lehtonen

    ”Yhtäkkiä susi oli vieressäni, arviolta 5‒7 metrin päässä. Se katsoi minua ja käveli kohti. En ollut kuullut sitä ollenkaan, se hiipi niin hiljaa. Soitin miehelleni ja vetäydyin takaperin kohti taloa”, porvoolainen Charlotta Sandström kertaa lauantain tapahtumia pihamaallaan.

    "En edes muista tilanteesta paljon, menin kai hiukan sokkiin.”

    Charlotta ja Roger Sandström asuvat Porvoon Hinthaarassa, 17 kilometriä Porvoon keskustasta Sipooseen päin.

    Charlotta Sandström seisoi varhain lauantaiaamuna pellon suuntaan avautuvalla terassillaan, kun hän kuuli oudon rääkäisyn. Vähän ajan päästä metsästä, mistä ääni kuului, ilmestyi susi.

    "Juoksin sisälle sanomaan miehelle, että tuolla pellolla juoksee susi! Mies sanoi että ei, se on varmaan koira.”

    Roger Sandström hyppäsi kuitenkin autoon ja lähti tarkistamaan tilannetta.

    Hetken päästä Charlotta Sandström kuuli rinnetontin alareunasta naksahduksia. Hän arveli suden jo kaikonneen ja lähti tutkimaan asiaa.

    ”Kävelin portaita alas ja hiekkakentälle. Katsoin vasempaan, ja siinähän se susi oli vieressäni. Se katsoi kohti ja alkoi lähestyä minua.”

    Charlotta soitti miehelleen, joka oli autoineen lähellä ja ajoi vahdilla nurmikon yli säikyttämään suden.

    Pahasti susi ei kuitenkaan säikähtänyt. ”Se pyöri monta tuntia pellolla, ei sillä ollut mihinkään kiire.”

    Päivän lämmetessä susi siirtyi metsään. ”Käytiin mönkkärillä tutkimassa, minne se meni. Se söi siellä veristä luuta, oli varmaan tappanut täällä oleskelleen valkohäntäpeuran kolmesta vasasta yhden.”

    Illalla susi oli taas Sandströmien pihassa ja jahtasi puolestaan kissaa. Nyt pariskunta soitti hätäkeskuskeen. Oli kuitenkin jo niin pimeää, että paikalle tulleet poliisit eivät voineet tehdä mitään, Sandström kertoo.

    ”He kehottivat soittamaan uudestaan hätäkeskukseen, jos susi ilmaantuisi esiin.”

    Sunnuntaiaamuna susi nähtiin jahtaamassa peuroja samassa kohtaa, missä siitä oli tehty ensimmäinen havainto. Nytkään poliisi tai metsästäjät eivät sitä löytäneet.

    ”Tilanne on siis päällä edelleen”, Charlotta Sandström kertoi maanantaina aamupäivällä.

    ”Ei tiedetä, onko se vielä täällä vai onko lähtenyt. Metsästäjät ovat tulossa uudestaan.”

    Sandström pohtii, onko susi sairas tai sitten laumasta karkotettu nuori yksilö. ”Kokematon sähläri se tuntuisi olevan.”

    Lisää aiheesta
    • Yli 40 prosenttia suomalaisista kertoo pelkäävänsä karhun kohtaamista.

      Suomalaisten suurpetoja kohtaan tuntema pelko on lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana – eniten pelottaa karhukohtaaminen

    Hän vei lapset kouluun maanantaiaamuna. Lähiseudulla taksi haki koululaiset pihasta sen sijaan, että he olisivat kävelleet tienhaaraan.

    ”En ole kahteen yöhön paljon nukkunut”, Sandström kertoo. ”Kun lauantaina laitoin silmät kiinni, näin vain suden.”

    Lapset eivät uskalla ulkoilla, eikä kissoja voi päästää ulos.

    ”En ikinä olisi uskonut, että täällä voi olla susia”, hän toteaa. ”Porvoo on aika tiheästi asuttu, ja Hinthaara laajenee koko ajan.”

    Porvoossa viikonloppuna liikkunut susi on peloton.
    Porvoossa viikonloppuna liikkunut susi on peloton. Kuva: Roger Sandström
    Lisää aiheesta
    • Pessisen mukaan susi vaikuttaa olevan röyhkeä. Susi kuvattuna Ähtärin eläintarhassa vuonna 2015.

      Lammastilan emäntää odotti perjantaiaamuna surullinen näky – vattupuskista hyppinyt susi hyökkäsi lampolaan sisään Keuruulla

    • Kissa kohtasi loppunsa, kun susi kävi nappaamansa sen asutun talon pihasta.

      Video: Maanviljelijän susihavainto sai ikävän käänteen: "Kissa lähti"

    • Susia Ähtärin eläintarhassa.

      Eläimet ja kasvit | SK: Sudet tappoivat lampaita Kankaanpäässä - osa syöty lähes kokonaan

    Artikkelin aiheet
    susi
    Porvoo
    eläinhavainnot
    suurpedot
    perhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria