• Polttoöljyn tilaukset ponnahtivat kylmien tullessa

    Vuoden lopun kylmät ilmat lisäsivät lämmityspolttoaineen tilauksia. Polttoöljyn hinta on painunut alle 70 senttiin litralta eli halvimmaksi viiteen vuoteen.
    Juho Suni ajaa Helokiven öljyautoa Päijät-Hämeessä. Vuoden lopulla auto ajoi ahkerasti yksityisasiakkaiden eli "tippapaikkojen" pihoilla.
    Juho Suni ajaa Helokiven öljyautoa Päijät-Hämeessä. Vuoden lopulla auto ajoi ahkerasti yksityisasiakkaiden eli "tippapaikkojen" pihoilla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    31.12.201510:00
    Jouko Kyytsönen

    Autoilija Juho Suni Helokivi Oy:stä kuljetti keskiviikkona polttoöljyä Lahden seudulla 13 yksityisasiakkaalle ja kahdelle polttoaine-asemalle. "Tilauksia tuli heti paljon, kun ilmat painuivat pakkaselle."

    Maatilojen osuus kuljetuksista vaihtelee 20–30 prosentin paikkeilla.

    Sunin mukaan pihat ja maatilojen täyttöpaikat ovat hyviä, mutta hiekkatiet voivat olla ongelmallisia etenkin roudan aikaan.

    Öljyn kulutus kasvoi

    Kevyen polttoöljyn kulutus nousi edellisvuodesta pari prosenttia marraskuun loppuun mennessä, varatoimitusjohtaja Pekka Huttula Öljy- ja biopolttoaineala ry:stä kertoo.

    "Öljyn käyttö lämmitykseen ei ole kasvanut, vaan muu käyttö esimerkiksi liikenteessä, maataloudessa ja teollisuudessa. Lämmityksen osuus polttoöljystä on kolmannes", hän kertoo.

    Öljylämpötaloja 185 000

    "Öljylämmitteisten talojen määrä vähenee vuosittain noin viidellätuhannella. Nyt kiinteistöjä on noin 185 000–190 000", Huttula arvioi.

    Keskimääräisen 150-neliöisen öljylämmitystalon öljyn kulutus on 2000-luvun aikana pudonnut 2 900 litrasta 2 300 litraan vuodessa.

    Verotus nostaa hintaa

    Kevyen polttoöljyn hinta on painunut tänä vuonna matalimmilleen viiteen vuoteen. Öljy- ja bioalan tilastoinnin mukaan verollinen hinta oli joulukuun puolivälissä 66 senttiä litralta. Vuoden 2014 syksyllä hinta oli vielä yli euron.

    Lämmityspolttoaineiden polttoainevero nousee arvonlisävero mukaan lukien noin 3,3 senttiä litralta vuoden 2016 alussa. Öljylämmitteisille pientaloille korotus merkitsee 75 euron lisäkustannusta vuodessa.

    Artikkelin aiheet
    polttoöljy
    lämmitys
    energia
    hinta
    vero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria