• Energian hintojen taittaminen muuttuu yhä vaikeammaksi – poliittiset johtajat pohtivat taas kaikille sopivia keinoja

    Unionissa on ratkottu energian hintakriisiä useilla erilaisilla päätöksillä. Lisätoimia tarvittaisiin yhä, ja niiden etsiminen on käynyt syksyn mittaan yhä kivuliaammaksi.
    Suomea huippukokouksessa edustava pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi lokakuun alkupuolella, että monet jäsenmaat nojaavat vahvasti venäläiseen tuontienergiaan, mikä aiheuttaa erilaisia näkemyksiä etenemisestä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Suomea huippukokouksessa edustava pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi lokakuun alkupuolella, että monet jäsenmaat nojaavat vahvasti venäläiseen tuontienergiaan, mikä aiheuttaa erilaisia näkemyksiä etenemisestä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Energia
    20.10.202207:30
    STT–

    Brysselissä alkaa tänään huippukokous, jossa Euroopan unionin jäsenmaiden poliittiset johtajat käsittelevät energiaan, talouteen, ruokaturvaan ja Ukrainan sotaan liittyviä toimia. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.).

    Eurooppa-politiikkaa ovat syksyn ajan hallinneet Ukrainan sota ja Venäjän pelailu Eurooppaan suuntautuvilla kaasutoimituksilla. Unionissa on ratkottu energian hintakriisiä useilla erilaisilla päätöksillä. Lisätoimia tarvittaisiin yhä, ja niiden etsiminen on käynyt syksyn mittaan yhä kivuliaammaksi.

    Pääministeri Marin sanoi lokakuun alkupuolella Prahan epävirallisen huippukokouksen jälkeen, että monet jäsenmaat nojaavat vahvasti venäläiseen tuontienergiaan, mikä aiheuttaa erilaisia näkemyksiä etenemisestä.

    ”Jäsenmaat eivät ole tällä hetkellä yksimielisiä siitä, millaisia keinoja ollaan valmiita ottamaan käyttöön”, hän totesi.

    Esimerkki vaikeaksi osoittautuneesta keinosta hintakriisin taittamiseksi on ollut venäläisen putkikaasun vieminen hintakaton alle tai vielä tätäkin laajempi hintakatto kaasulle. Komissio esitteli tällä viikolla kuitenkin sarjan muita toimia, joilla se haluaisi seuraavaksi energiakriisiä taklata.

    Ensimmäisiä noista toimista olisivat kaasun yhteisostot hinnan painamiseksi, hintapiikkejä säätelevä mekanismi TTF-kaasupörssiin sekä EU-maiden velvoite auttaa toisiaan yhteisvastuullisesti, jos jossain syntyy pula kaasusta.

    Hollantilainen TTF-kaasupörssi on maakaasun keskeinen kauppapaikka.

    Yksi näkyvistä muutoksista Suomen Eurooppa-politiikassa on ollut se, että Suomi on alkanut ajaa yhä useammin asioita samassa maaryhmässä Baltian maiden ja Puolan kanssa. Suomi haluaisi muun muassa yhteiset viisumikäytännöt unionille, jonka itälaidalla on tällä hetkellä kireämpi suhtautuminen venäläiseen turismiin kuin Länsi-Euroopassa.

    Suomen haaveet asiasta eivät ole ainakaan toistaiseksi edenneet. Venäjän toimiin vastaamista kuitenkin pohditaan huippukokouksessa, ja keskustelua käydään muun muassa paineen lisäämisestä uusilla pakotteilla.

    Käsittelyssä ovat myös unionin poliittisen, sotilaallisen, taloudellisen ja humanitaarisen tuen jatkaminen Ukrainalle sekä Ukrainan jälleenrakennuksen valmistelu.

    Keskiviikkona EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kommentoi Euroopan parlamentille Venäjän iskuja, joihin vastausta haetaan huippukokouksessakin.

    ”Siviili-infrastruktuuriin kohdistetut hyökkäykset, joiden tarkoituksena on katkaista vesi, sähkö ja lämmitys talven tullessa, ovat puhtaita terroritekoja”, Von der Leyen sanoi.

    Eurooppa-politiikkaa dominoi tällä hetkellä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Odotuksia on siitäkin, tuleeko huippukokouksesta jonkinlaista uutta konkreettista painetta Iranille Venäjän tukemisesta Ukrainan sodassa.

    Iran on toistuvasti kiistänyt välittäneensä tuhoisia lennokkeja Venäjän sotilaalliseen käyttöön. The Washington Post -lehti uutisoi kuitenkin viikonloppuna, että Iran olisi suunnitellut jopa lyhyen kantaman ballististen ohjusten tarjoamista Venäjälle.

    Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi maanantaina STT:n ja Ruotsin uutistoimiston TT:n haastattelussa, että pakotteita Venäjän sodan laittomasta tukemisesta Iranille harkitaan sekä EU:ssa että osassa Naton jäsenmaista.

    Verkkolehti Politico puolestaan kertoi keskiviikkona, että diplomaatit neuvottelevat pakotteista Iranille ja toivovat saavansa ehdotuksen huippukokouksen kannalta ajoissa.

    Unionin ulkosuhteissa huolta on aiheuttanut Venäjän hyökkäyksen jälkeen myös riippuvuus Kiinaan. Myös unionin Kiina-suhteet ovat kokouksessa asialistalla.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi