• Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueessa koronatartunta Ruotsin turnauksen jäljiltä

    Positiivisen testituloksen saanut pelaaja on oireeton, kuten myös koko muu joukkue.
    Miesten maajoukkuepelaajalla on todettu koronatartunta, kertoi Jääkiekkoliitto. Kuvassa joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Miesten maajoukkuepelaajalla on todettu koronatartunta, kertoi Jääkiekkoliitto. Kuvassa joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    15.2.202114:04
    STT

    Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajalla todettiin koronavirustartunta viime viikolla pelatun Ruotsin EHT-turnauksen yhteydessä. Jääkiekkoliitto kertoi asiasta verkkosivuillaan.

    Jääkiekkoliiton mukaan koko joukkue testattiin muiden joukkueiden tavoin kahdesti ennen turnausta ja kerran turnauksen päätteeksi. Positiivisen testituloksen saanut pelaaja on oireeton, kuten myös koko muu joukkue. Suomen joukkue on karanteenissa, jonka pituudesta vastaavat paikalliset tartuntatautiviranomaiset.

    Suomi voitti Malmössä pelatussa turnauksessa yhden ottelun kolmesta, kun Leijonat kukisti lauantaina Tshekin 3–2 voittolaukauskilpailun päätteeksi. Torstaina Venäjä kukisti Suomen 3–2, ja sunnuntaina Ruotsi tukisti leijonia 3–0.

    Artikkelin aiheet
    suomen jääkiekkomaajoukkue
    koronavirus
    eht-turnaus
    jääkiekko
    karanteeni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria