• Tuore tutkimus kannustaa menemään sänkyyn ajoissa: Nukkumaanmenoaika voi vaikuttaa jopa siihen, miten paljon tienaat

    Tutkijat huomauttavat, että vuorokausirytmin vaikutus tulotasoon on epäsuora.
    Näyttää siltä, että iltaisin aktiivisten ihmisten tulotaso jää aamuvirkkuja matalammaksi.
    Näyttää siltä, että iltaisin aktiivisten ihmisten tulotaso jää aamuvirkkuja matalammaksi.  Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset|Hyvinvointi
    5.10.202321:00
    Matti Tuominen

    Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet yhteyden sisäisen vuorokausirytmin ja palkkatulojen välillä. Tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että iltaisin aktiivisten ihmisten tulotaso jää aamuvirkkuja matalammaksi.

    Yhteys havaittiin pääasiassa keski-ikäisillä miehillä, joilla vaikutus näkyi jopa neljä prosenttia alhaisempina keskimääräisinä vuosituloina. Tutkimustulos saatiin seitsemän vuoden seurannassa.

    Tutkimuksen mukaan tuloksen taustalla vaikuttaa muun muassa se, että iltaisin aktiivisilla on enemmän huonoja elintapoja kuin aamuvirkuilla. Elintapoihin kuuluvia riskitekijöitä ovat epäterveellinen ruokavalio, liiallinen alkoholinkäyttö, tupakointi, vähäinen liikunta tai liikunnan puute, korkea painoindeksi ja runsas ruutuaika vapaa-ajalla.

    Tutkittavien vuorokausirytmin ja tulojen yhteyttä selvitettiin seitsemän vuoden ajalta.
    Tutkittavien vuorokausirytmin ja tulojen yhteyttä selvitettiin seitsemän vuoden ajalta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tutkijat huomauttavat, että vuorokausirytmin vaikutus tulotasoon on epäsuora.

    Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun ja lääketieteellisen tiedekunnan tutkijat käyttivät tutkimusaineistonaan Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä ikäluokkaa ja Verohallinnon rekistereitä. Aineistossa tutkijat tarkastelivat erityisesti koulutusta, työkokemusta, elämäntapavalintoja ja yleisesti terveyttä.

    Tutkijat korostavat iltavirkkujen tunnistamisen ja huomioimisen tärkeyttä työpaikoilla, sillä iltavirkkuja on väestössä 11 prosenttia eli merkittävä osa. Perinteinen aamukahdeksasta iltapäiväneljään kestävä työpäivä saattaa olla huonosti sopusoinnussa iltaihmisten aktiivisuustason kanssa. Heillä saattaa olla unihäiriöitä, eikä perinteinen niin sanottu toimistoaika ole välttämättä heille päivän tuottavinta aikaa.

    Tutkimustuloksen taustalla vaikuttaa muun muassa se, että iltaisin aktiivisilla on enemmän huonoja elintapoja kuin aamuvirkuilla. Elintapoihin kuuluvia riskitekijöitä ovat esimerkiksi epäterveellinen ruokavalio ja liiallinen alkoholinkäyttö.
    Tutkimustuloksen taustalla vaikuttaa muun muassa se, että iltaisin aktiivisilla on enemmän huonoja elintapoja kuin aamuvirkuilla. Elintapoihin kuuluvia riskitekijöitä ovat esimerkiksi epäterveellinen ruokavalio ja liiallinen alkoholinkäyttö. Kuva: Carolina Husu

    "Ratkaisujen löytäminen myös iltaihmisten terveellisten elämäntapavalintojen tukemiseksi vaikuttaa tutkimuksemme perusteella tärkeältä”, professori Leena Ala-Mursula Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Väestöterveyden tutkimusyksiköstä sanoo tiedotteessa.

    Tutkimus on julkaistu Economics & Human Biology -julkaisussa.

    Lisää aiheesta
    • Tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan monet suomalaiset uskovat, ettei uni ole tärkeää.

      Hyvinvointi | Suomalaisilla on yksi perustavanlaatuinen väärinkäsitys uneen liittyen – tutkimusprofessori kertoo, miten unen laatua voi parantaa ja mikä keino ei ainakaan toimi, vaikka niin on pitkään uskottu

    • Sekä liian lyhyt että liian pitkä uni altistaa muistisairauksille, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

      Hyvinvointi | Maistuuko sinulle pitkät unet? Näin monen tunnin unet saattavat lisätä riskiä muistisairauksien puhkeamiseen

    • Ensi viikon lakko kohdistuisi muun muassa useisiin Prismoihin ja K-Citymarketeihin sekä osaan Keskon logistiikkapalveluista. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA.

      Hyvinvointi | Unet lyhenivät, stressisyöminen lisääntyi – Työterveyslaitos selvitti, mitä etätyöntekijöiden elintavoille tapahtui korona-aikana

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa