• Ravintolarajoitukset poistuvat koko maasta maaliskuun alussa

    Koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtäävät hygieniavelvoitteet pysyvät voimassa.
    Maaliskuusta alkaen anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuvat käytöstä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Maaliskuusta alkaen anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuvat käytöstä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    24.2.202214:57
    STT

    Suomessa voimassa olevat ruoka- ja anniskeluravintoloita koskevat rajoitukset poistuvat maaliskuun alussa, hallitus päätti valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina. Maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuvat käytöstä.

    Koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtäävät hygieniavelvoitteet pysyvät kuitenkin voimassa. Ravintoloiden on jatkossakin huolehdittava tilojensa puhtaudesta sekä ilmoitettava näkyvästi asiakkaalle, ettei ravintolaan voi tulla oireisena.

    Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa tiedotteessa, että rajoituksia harkitaan uudelleen, mikäli tautitilanne muuttuu ja sairaalakuormitus nousee merkittävästi.

    Artikkelin aiheet
    ravintolarajoitukset
    koronavirus
    hygieniavelvoitteet
    Valtioneuvosto
    Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena