• Lähetystöt esittelevät äitiyspakkausta

    Uutiset
    16.10.201516:00
    Maikki Kulmala

    Kela on aloittanut uudenlaisen yhteistyön ulkoministeriön kanssa. Toukokuusta alkaen suurlähetystöt ovat voineet tilata julkisuustyönsä tueksi äitiyspakkauksen.

    Toistaiseksi äitiyspakkaus on lähetetty ulkoministeriön kautta noin 30 suurlähetystöön eri puolille maailmaa.

    Pakkausta käytetään osana maakuvatyötä. Sen avulla edustustot voivat käytännönläheisesti kertoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja esimerkiksi tasa-arvosta.

    Mahdollisuus hyödyntää äitiyspakkausta maakuvatyössä on otettu innostuneesti vastaan suurlähetystöissä, Kela kertoo tiedotteessaan.

    Pakkauksen sisältöä on esitelty muun muassa medialle, poliitikoille sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.

    Moni maa on myös innostunut Suomen mallista ja koonnut oman pakkauksen. Esimerkiksi Virossa Tallinnassa jaettiin jo vuonna 2010 niin kutsuttua hoivapakkausta tuleville äideille.

    Ainakin Japanissa ja Yhdysvalloissa on tehty kokeiluja äitiyspakkauksen jakamiseksi.

    Maikki Kulmala

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    äitiyspakkaus
    Kela
    ulkoministeriö
    maakuvatyö
    suurlähetystöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria